Mamma tuli kotiin ja me oltiin onnemme kukkuloilla! Josko se nyt malttais vähän aikaa pysyä meidän luona? Mamma kertoi, että oli ollut kovasti mukava reissu muuten, mutta vähän huonosti oli nukuttanut, kun oli yölläkin niin valoisaa. Sissi ja Suvi nyökyttelivät tietäväisesti vieressä, nii-in, se on se yötön yö. Soma oli hämmentynyt. Että miten niin yöllä oli valoisaa, ei yöllä voi olla päivä..? Nyt mamma puhuu omiaan ja taitaa meitä hööpöttää! 😀 Sissi ja Suvi vahvistavat Somalle, että kyllä näin on: Suomessa ei kesäaikaan aurinko ollenkaan laske. ”No jo on markkinat”, toteaa Soma ja Suvin pitää jälleen kerran hämmästellä, että mistä markkinoista se honkkelikoipi nyt puhuu ja miten ne vaikuttaa Suomen yöttömään yöhön..? Sissi sitten Suville valaisemaan, että kyseessä on vain semmoinen sanonta, älä sinä Sussu-pieni sillä päätäsi vaivaa. Ja näin on Suvi tyytyväinen opittuaan jälleen uuden sanonnan.
Siellä Suomessa ollessaan mamma tapasi myös Tytti-koiran. Me ei siitä silloin taidettukaan kertoa… No nyt kerrotaan: tammikuussa mamma bongas tuolta lähipuskasta nuoren (oletettavastikin hylätyn) tyttökoiran, jolla oli 8 pientä pentua. Ne oli niin pikkusia, ettei niillä ollut edes silmät vielä auki. Mamma alkoi sitä emoa sitten ruokkia ja vei sille pedin ja sateensuojaksi pressun ja ajatteli, ettei niitä pikkuisia voi sinne puskaan jättää. Ja koska ei pikkupesue kuulemma mahtunut mihinkään tarhalle, niin iskä ja yks espanjalainen tehodaami sitten raivasi ja rakenteli niille tuonne meidän työkaluvajaan hätämajoituksen. Siellä se tyttö sitten hoivasi pikkuisiaan, mutta oli tietty kovasti yksin ja itki siellä yöt (oli tietty myös ihmeissään, kun joutui lukittuun häkkiin eikä semmoiseen ollut tottunut) ja mamman kävi sitä sääliksi. Niinpä ne repareerasi pikkupesueelle tuohon meidän takaterdelle uuden majan, että olisivat lähempänä eikä olis emolla niin yksinäistä. Mutta kovasti se sielläkin ulisi ja yritti karata (mamma sen pari kertaa kävi kantamassa takaisin pentujen luokse, kun se lähti litomaan), kun ei häkkiin ollut tottunut. Mamma ei niinä öinä nukkunut laisinkaan, kun se sitä emokoiraa ruokki ja rauhoitteli ja se oli ihan puhki, kauheet pussukat silmien alla. (Tätä Suvin ei enää tarvitse hämmästellä, Suvi tajuaa ihan itse, että tarkoitetaan silmäpusseja. Semmoiset tulee, kun on valvonut paljon, tietää Suvi.) Me oltiin tietty kauheen levottomia, kun ei oikein tajuttu, että miksi vieraita karvanaamoja oli yhtäkkiä meidän reviirillä niin monta. Että muuttaako noi kaikki nyt meille? Ei ne muuttaneet. Ne muutti yhdelle koirasuojalle niin pitkäksi aikaa, että niistä pennuista tuli sevverran isoja, että ne voitiin adoptoida omiin koteihin. Niistä tuli kansainvälisiä kavereita, ne löysi koteja mm. Belgiasta, Saksasta ja Hollannista 😊 Ja se emokoira on nykyään nimeltään Tytti ja se asuu mamman hyvän ystävän luona Tampereen Viinikassa. Siellä meidän (siis Sissin ja Suvin) vanhassa kodissa. Ja Tytillä on siellä neljä koirakaveria, yksi kisukaveri ja yksi ihmis-sisko. Ja Tytti pääsee sen mamman ja koirakamujen kanssa hevostalleille joka viikko juoksemaan sydämensä kyllyydestä ja sillä on siellä mamman sanojen mukaan ”ihan maailman paras elämä”. Me ollaan oikeestaan vähän eri mieltä, kun meistä meillä on maailman paras elämä, eikä se niinollen voi olla kenelläkään muulla. Mutta mamma sanoo, että kaikilla eläimillä, joista pidetään hyvää huolta, on ”maailman paras elämä” ja siihen me sitten uskotaan. Jos mamma jotaan sanoo, ei sen kanssa kannata vängätä. Mamma on ihan hirmuisen onnellinen Tytti-koiran (ja pentujen) puolesta ja niin mekin ollaan. Ja tietty salaa tyytyväisiä, ettei se jäänyt tänne asumaan. Mammalta ja iskältä riittää meille tällälailla enemmän huomioo ja heekkuja. Mamma kyllä säännöllisesti sanoo, että kyllä neljä koiraa menis siinä missä kolmekin. Mutta iskä on sitä mieltä, että kun hän täällä joutuu aina mamman maailmanliesureissujen aikaan yksinhuoltajana hääräämään, saa kolme riittää toistaiseksi. Ja me ollaan iskän kanssa siitä ihan samaa mieltä!
Nyt me lopetetaan, kun mamma aikoo lähteä kukka-amppeliostoksille tohon lähitarhalle. Me tietty pyydettiin, että ostais meille heekkuja! Mamma sanoi, ettei taimitarhalla myydä heekkuja, johon Suvi (ylpeänä voidessaan käyttää oppimaansa sanontaa) toteaa: ”No jo on markkinat!” Tähän on hyvä lopettaa. ❤
PS. Kansikuvassa Tytti-koira silloin tammikuussa meidän terassin ”hätämajoituksessa” pikkuistensa kanssa. Mamma sanoo, että sillä tulee tippa linssiin tätä kuvaa katsellessa. Eikä Suvi jaksa huomauttaa, että eihän mammalla ole edes linssit silmillä, mitä se oikein horisee tipasta linssissä?
Yhtä pätevä kuin ärsyttäväkin 