Meillä alkoi köökki- ja olkkariremontti viime maanantaina ja meille tuli livakka lähtö metelin ja pölyn alta pois… Kun ryminä alkoi, mamma pakkas hätäkiiruulla kassiin parit kalsongit ja meidän ruuat, soitti Carita-tädin kyytimään ja Carita karautti sit pelastavana enkulina noutamaan meidät ja päästiin täyshoitoon tänne niitten kotiin Cartamaan. Siis me kolme ja mamma. Iskä jäi urheena kaverina pörräämään rempan keskelle ja huolehtimaan kodista (vaikka siis onhan se tietty päivät töissä). Ja kun meillä on täällä luksusoltavat, niin vähän me nyt iskästä ollaan huolissaan, että kuka siitä pitää siellä nyt huolen, kun me ei olla sen perään katsomassa. Sissillä joka päivä huoliryppy syvenee eikä ruokakaan oikeen meinaa maistua, kun pitää miettiä, että pärjäähän se iskä nyt siellä? Mamma on vakuutellut, että pärjää se ja ettei meidän tarvitse huolestua.
Täällä Carita-tädin ja Kari-sedän luona onkin sitten meinaan melko lailla lystiä: meillä on täällä oma huone, jossa nukutaan mamman kanssa ja kolme isoa koirakaveria ja yksi erittäin epäilyttävä tyyppi, joka käy syömässä aamuin ja illoin ja sanoo ”miau”. Me ei oikein tiedetä, miten siihen suhtautua, joten ollaan päätetty haukkua raivoisasti, kun kuullaan sen saapuneen keskuuteemme. Nää koirakamut onkin sitten ihan huikeita tyyppejä 😊 Täällä on pallohullu-Bibi, joka on saksalainen puikkonokkka (”Anteeks mikä?, kysyy Suvi, musta se näyttää ihan sussarilta.”), Mini-mastodonttikoiro (”Sillä on ihan oikeesti yhtä iso pää, kun mun koko kroppa”, intoilee Suvi) ja tikruraitainen Nala, joka on Minin äiskäkoira. Näitten kanssa me täällä juostaan rallia (tai siis Soma juoksee niiden kanssa, Suvi niitä karkuun ja Sissi sivusta paheksuu, kun muut riehuu ja villiintyy). Carita-täti sanookin Suvia ”kolopesijäksi”, koska se menee aina jonkun semmosen sohvan/tuolin/sängyn alle hengailemaan, mihin noi muut ei mahdu. Toi Mini-koira kovasti Suvista tykkäis, mut Suvi on sitä kohtaan vähän viilee. Soma sit taas tykkää Ministä ja tunkee sitä pussailemaan ja nuolemaan alvariinsa (”Juu, Soma on tommonen poikien pussailija, kevytkenkäinen hupakko”, paheksuu Sissi ja Suvia ihmetyttää, et miten niin, eihän Somalla ole kenkiä?) ja niinpä kolmiodraama onkin valmis. Kuvitelkaa näkyä, kun Suvi menee häntä maassa Minin edellä, kun Mini tahtois työntää nenän Suvin pyllyyn ja Soma kipittää Minin perässä/vieressä ja änkee väkisin pussailemaan sitä 🙂 Ja kun Mini ei päästä Somaa pussailemaan, niin sit se änkee pussailemaan Nalaa. Se on semmonen pusukone, että meitä muita ihan nolottaa. Jotain häveliäisyyttä ja arvokkuutta pitäis olla! Mammaa ja Caritaa se vaan naurattaa.
Ja hei tiiättekö mitä?!?! Me kuultiin, että täällä on sikapossuja tossa talon viereisessä pusikossa! Ihan oikeita sikaporsimuksia! Mamma sanoo, että ne on villisikoja ja ettei niitä saa hätyyttää. Me taas ollaan sitä mieltä, että niitten kanssa olis kiva mennä painimaan ja ehkä vähän maistaa kankusta, possu kun on NIIN heekullista! *slurps* Mamma kuitenkin toppuuttelee ja sanoo, ettei niitten kanssa parane aloittaa painimatsia, jää kuulemma pienet koirat kakkoseksi niille. Me ei tajuta ketä se tarkottaa, ainakin henkisesti me ollaan tooooooosi isoja ja ajateltiin lähteä virittelemään paistinpannua ja terottamaan veistä, jotta saadaan päivälliseksi possun pyllyä. Tarjottais mammallekin, mutta siitä on tullut ihan super-ronkeli eikä sille enää potka kelpaa, se sanoo, ettei se tahdo syödä kavereita. Me ei oikeen tajuta, miksei se voi syödä tuntematonta sikaa, eihän se ole mamman kaveri..? Mutta antaa olla, jääpähän meille pekonia enemmän.
Nyt me mennään siestaunille uneksimaan tirisevästä kinkusta, hasta próxima!
PS. Kuvassa saksalainen puikkonokkakoira Bibi, Soma (joka on ihan älytön linssilude, aina änkeemässä ittensä kuvaan!) ja mamma, joka on aina yhtä tärähtäneen näkönen 😊
Yhtä pätevä kuin ärsyttäväkin 