Olen usein ylpeillyt sillä, etten ole perusturisti, vaan pyrin aina vähän ”syvemmälle” kulttuuriin. Mutta nyt sen tunnustan: olen ihan juuri niin turre, kuin turre vain olla voi. Olen viettänyt sunnuntain-iltapäiväni Fuengirolan huvivenesatamassa ja se on kuulkaas pojat jotain se 😀
Alkuiltapäivän makoilin hotellihuoneessani ja tunsin itseni veteläki ja uneliaaksi… Avoimesta parvekkeenovesta alkoi kantautua korviini livemusiikkia jostakin läheltä, siellä vetivät pojat jotain covereita. Aikani kuunneltuani tulin siihen tulokseen, jotta aurinkoisen sunnuntain kunniaksi pitänee lähteä paikan päälle. Musiikin lähde kun oli aivan vieressä, ei vaatinut suurta ponnistusta siirtyä ”pelipaikoille”.
Terassi, jossa pojat soittivat, oli melkolailla tupaten täynnä, joten ensimmäisenä suunnistin espanjalaisen neitokaisen ja hänen poikaystävänsä pöytään (siellä näytti olevan kaksi tuolia vapaana neljän hengen pöydässä) kysymään josko voin istuutua siihen. Espisnirppis katsoi minua hyvin ylenkatsovasti ja totesi, että mielellään he pitäisivät pöydän ihan kaksin, koska he ajattelivat syödä. Aha..? En jaksanut alkaa vängätä kanssaan siitä, ettei minun oluttuoppini paljoa veisi tilaa ja että olen ihan hiljaa ja huomaamaton, joten siirryin viereisten brittien pöytään, josta yksi vapaa tuoli onneksi löytyi.
Ilma oli komea, musiikki loistavaa ja olut kylmää sekä halpaa. Maksetun bändin ohella omaa showtaan veti vanhanliiton rokkarin näköinen heppu, josta en osaa sanoa, oliko tyyppi mukana enemmän huumorin, ilmaisten drinkkien vai sekoilun vuoksi. Vaiko ehkä kaikkien näiden. Kaiffari komppasi bändin vieressä sideshowna ilmakitaralla ja kovin ilmeikkäällä esiintymistyylillä läpi kaikki bändin biisit napapaidassa, ylikireissä (ja matalavyötäröisissä) pastellitrikoissa, joissa etuosan ylettömästä pullotuksesta päätellen oli viritelty banaani 😀 Kaveri meinasi varastaa (ja varastikin) shown alkuperäiseltä esiintyjältä mennen tullen. Väki kävi tauotta otattamassa selfieitä itsestään ja ilmakitarakaverista, vastalahjaksi kaiffari sai yleisöltä shotteja (joita varten siis todennäköisesti oli tullut paikalle).
Aikani esityksestä nautittuani kiinnitin huomioni kahteen eri-rehvakkaaseen ja rehevään brittileidiin, jotka olivat selvästikin tulleet paikalle juhlamielellä. Hekin etsiytyivät kyselemään paikkoja samojen espanjalaisten pöydästä, josta minäkin pyllynsijaa aiemmin anelin. Espanjatar esitti saman nyrpeän ”ei tähän pöytään”- esityksen leideille… Mutta nämä leidit eivät espanjattaren kieltoja ottaneet kuuleviin korviinsa, vaan nostivat neitokaisen ja hänen poikaystävänsä tavarat vapailta tuoleita pois ja asettuivat taloksi. Minun teki mieleni mennä onnittelemaan leidejä, way to go! 😀 Ja samalla toteamaan espisnirppikselle, että olis vaan kannattanut huolia minut pöytään. Nämä leidit nimittäin eivät olleet vaatimattomia ja huomaamattomia. He eläytyivät hommaan täysillä, lauloivat, tanssasivat, ottivat snapsua ja pikkuisen sitä espanjattaren syliinkin läikyttivät. Ja minua nauratti 😀
Poikain esitys kulki loppuaan kohti ja naapuribaarissa alettiin viritellä seuraavaa liveaktia. Eli kun yhdessä baarissa livemusa loppui, seuraavassa se alkoi… Sinne siis 🙂 Jos aiemmassa baarissa liveakti oli ollut rennon letkeää poikaenergiaa, seuraavan baarin esiintyjä oli supernaisellinen keski-ikäinen leidi ylilyhyessä mekossaan (enemmänkin paita 😉 ja korkokengissään. Tästä leidistä olisi armas aviomiehenikin tykännyt (hänhän osaa tunnetusti arvostaa Eini-henkisiä roiskeläppämekkoleidejä), ja niin näyttivät tykkkäävän kaikki paikallaolevat miehetkin. Joskin tämänkin leidin sideshowksi iskeytyi edellisbaarin rokkihenkinen heebo ilmakitaroineen. Eikä siinä vielä kaikki, myös hän sai kilpailijan. Joku maastohousuinen maihinnousukenkämies veti vielä överimmäksi. Eli siis showladylla oli sekä sideshow että sideshown sidesow :DDD Keskenkaiken tätä kulttuurista ilotulitusta kuului melkoinen rysäys, jota kaikki kääntyivät katsomaan. Siellä suomalais (yllätyyyyys!)-herra oli pikkukaljoissaan päräyttänyt sähkömopollaan päin tolppaa. Jo vain koin ylpeyttä kanssakansalaiseni puolesta. Kyllä vain suomipoika osaa! Vähän aikaa nauratti, mutta kun havaitsin, että juopuneen finskin kyydissä oli kaksi pientä mäyräkoiraa, teki mieleni käydä noukkimassa karvakorvat parempaan talteen. Onneksi kuitenkin ukon seuralaisleidit lähtivät isäntää ja koiria saattelemaan ja ajattelin, että voin huokaista helpotuksesta sekä (toivoakseni) luottaa siihen, että koirat ja äijä pääsivät kotiinsa turvallisesti.
Kaiken tämän härdellin keskellä kaupustelijat kiersivät pöydissä kauppaamassa feikkiaurinkolaseja, -DVD elokuvia, puupatsaita jnejne. Naapuriöydän leidit ostivat kumpikin marokkolaiselta kaupustelijalta ison lattiamaton harteitaan lämmittämään, kun auringon laskettua heille tuli kylmä. Monikäyttömatot tulivat selkeästi tarpeeseen ja sekä myyjä, että ostajat näyttivät tyytyväisiltä.
Kaikkea tätä katsellessani mietin, ettei joukossa näkynyt juurikaan paikallisia (lukuunottamattta espanjalaista nirppanokaa ja hänen poikaystäväänsä), enkä sinänsä yhtään ihmettele. Täytyy ihan rehellisesti todeta, että jos minun kotikaupunkini sattuisi olemaan aurinkoinen rannikon kaupunki, jonka on vallannut sekalainen turistiapinalauma, minäkin nyrpistelisin nenääni ja pysyttelisin pois turrebaareista. Siitäkin huolimatta, että väki itsessään siellä tuottaa ihan parasta viihdettä auringon alla. Minulle ihmisten katselu on aina ollut parasta viihdettä (syömisen ja nukkumisen lisäksi), eikä tämäkään iltapäivä tuottanut pettymystä. Itsekseni hihittelin kovasti 😀
Tämän hillittömän kreba-iltapäivän jälkeen siirryin suuren hotellikompleksin happy hourille, joka on tunnetusti eläkeläisten suosiossa. Minä viihdyn sielläkin kovin mainiosti. Siellä kuuntelin vanhan tanskalaisleidin monologia hänen suurista saavutuksistaan. Joskin kaikki hänen saavutuksensa tuntuivat olevan hänen edesmenneen aviomiehensä tekosia (my husband said/did/went/had…). Mutta se onkin sitten jo toinen tarina… En voi muuta kuin todeta, että (touristic) Spain is different.
Yhtä pätevä kuin ärsyttäväkin 