Vierivä kivi ei sammaloidu, vai miten se meni?

Työpaikkani hommasi viime keväänä kaikille työntekijöilleen aktiivisuusrannekkeen. Loistava lahja! Minulla on se lähes aina kädessäni, vaikka periaatteessa olenkin vastaan tätä nykypäivän pakonomaista ”mitataan kaikki”-buumia. Ranneke on kuitenkin minulle jatkuva pettymyksen ja huonon omantunnon aiheuttaja. Se kun ei mittaa kaikkea aktiivisuutta ja sen mukaan en nuku riittävän levollisia ja pitkiä yöunia.

Useampana päivänä olen iltasella rannekettani syynäillessä tuskaillut, että taas on jäänyt aktiivisuus puolitiehen. Ja minä kun luulin olleeni reipas! Poljin pitkin Mansea helmat hulmuten tyttömäisellä leidikruiserillani ja joogahommiakin tunnollisesti kävin harrastelemassa. Ja mittari vain väittää, että laiskiaisia ollaan oltu. Mittari kun ei pidä aktiivisuutena kumpaakaan edellä mainittua lajia, vain tasaisen rytmikkäät lajit lasketaan. Minun lajini ovat epäkelpoja. Että up yours vaan, sinä ”aktiivisuus”mittari!

Toinen asia on tuo uni. Minä olen aina ylpeillyt hyvillä unenlahjoillani. Satunnaisia stressistä johtuvia aamuyön heräilyjä lukuunottamatta minä yleensä nukun kuin pieni porsas. Siis omasta mielestäni. Mutta kun aamulla virkeänä heräillessäni mittari toteaakin tylysti, että levollista yöunta on takana vain 6 h ja 13 minuuttia, alkaa vähemmästäkin väsyttää. Josko olisin ollut lyhyehköistä yöunista autuaan tietämätön, olisin voinut erehtyä porskuttamaan läpi koko päivän pirteänä kuin peipponen. Nyt on kuitenkin syytä alkaa huokailemaan väsymystä ja kiskomaan energiajuomaa kitusiin, jotta jaksaa päivän läpi raahautua. Kun tuli kerta nukuttua niin helkkarin huonosti. *haukotus*

Descartes totesi aikanaan, että ”ajattelen, siis olen”. Nykyihminen voisi kaikessa mittausvimmassaan todeta, että ”mittaan, siis olen.” Vielä en ole ranneketta nurkkaan heittänyt, vaikka alvariinsa sitä mietinkin. Tieto kun lisää tässäkin tapauksessa tuskaa ja saattaisin olla onnellisempi ilman tätä(kin) tietoa.