Tiiättekö mitä? Nyt on hätä, meiltä on kuulkaa iskä hukkunu! Sitä ei oo näkynyt pariin päivään ja me tultiin tänne mamman plokiin huhuileen, josko kukaan tietäis, mihkä meitin iskä on menny. Onks tiatoo? Jaa on!? Siis mennyt Suomessa käymään. Ettäs kehtaa, ilman meitä! Tai no joo, ehkä parempi näin. Se mitä me on Suomen menneestä kesästä kuultu, niin ei me sinne kylmään ja märkään olis haluttukaan. Että terkkuja vaan iskälle, että koita pitää töppöset kuivana ja tuo meille paljon heekkuja tuliaisiksi. Ja mulle uusi vinkupossu, huikkaa Sissi, ne edelliset oli niin heikkoo tekoo, että niistä vinku on hajonnut.
Jaa että mitä meille kuuluu? Noh, mitäpä meille. Täällä me Epsanjan auringon alla hengaillaan. Käytiin me tossa elokuussa reissussa, juhlimassa iskän ja mamman hääpäivää Rondassa. Siä oli ihan hirmu kuuma, viä kuumempi kun täällä ja sen meitin majapaikan pihalla oli hirveesti kissoja. Ja vaikka me kuinka niille yritettiin räpättää ja sanoo, ettei tuu meitin huudeille pyöriin, niin ei ne uskonut. *tuohtunut tuhahdus* Siellä Suvi löysi sisäisen hortonominsa (niin kuin kuvasta näkyy) ja totes, että kukkien maailma on ihmeellinen, täällä niitäkin on monenmoisia. Jotkut maistuu paremmilta, toiset on kitkeriämpiä. Suvi sanoo, että jokaisessa meissä asuu pieni hortonoomi (paitti mammassa, se saa kaktuksetkin tapettua) ja on sitä mieltä, että pikkuhiljaa mekin tarvittais ihan oma piha, missä saatais rauhassa riakkua ja erilaisia kukkia maistel… eiku kasvatella. Tää petoniviidakossa (se sana on betoniviidakko, Sissi korjaa) elely alkaa riittää! Kun aina kun pissille tai kakille kyykkää, niin aina on asfaltti vastassa, me ei tykätä. Ja niinpä mamma vähän niin kuin lupas meille oman pihan… Ans kattoon ny, koska semmonen saatais. Ja mistä.
Viikko sitten iskä osti taulun. Sanoi, että se oli niin hiano, ettei sitä voinut jättää ostamatta ja että se sitten aikoo kaiket päivät vaan istua sitä tuijottelemassa. Me ei tiedettykään, että iskä ymmärtää taiteesta jotain ja mamma sitten sanoi, ettei se tiedäkään. Kunhan on vähän semmonen tuulellakäyvä (ja tais sillä ostoksella mamman mukaan olla jotain tekemistä tarjotun laadukkaan punaviininkin kanssa :), meitin iskä on tunneihminen. Ja mamma sanoo, että hän sitten yrittää olla se järki. Mamma järki-ihminen? Eihän se edes omaa veroprosenttiaan osaa sanoa! *hihittelee tassuunsa* Me tietty iskältä kyselemään, että kuinka hiano se sitten oikein on, kun sitä vois päivät pitkät tuijotella? Että mitä siinä on? Että josko mekin tuijoteltais? Onko heekullista lihaa, makkaroita, kinkkua? Potkaa, kanankoipea ja sylttyä? Vaiko possunkyljyksiä ja ribsejä? Jaa että mies ja piano ja paljon värejä?! *hoh hoh, haukotus* Saa kyllä iskä ihan keskenään semmoista taulua sitten tuijotella. Mikä karvas pettymys.
Me taidetaan nyt vetäytyä lauantain ratoksi päikkäreille. Me tykätään nykyään nukkua iskän ja mamman sängyn alla, siellä on niin turvallinen olo. Mamma tosin valittaa, ettei se aina saa kunnolla nukuttua kun me kuorsataan (SINÄ kuorsaat, korjaa Sissi, tommonen lyttynenä kun olet) ja iskähän nyt mitään koskaan kuulekaan, se kun nukkuu korvatulpat korvissa.
Että eikun seuraavaan kertaan J
Yhtä pätevä kuin ärsyttäväkin 