Miksi kirjoittaisin?

Pähkäilin pitkään blogin aloittamista. Mietin miksi haluan kirjoittaa? Miksi kukaan haluaisi lukea kirjoituksiani? Mistä minä kirjoittaisin? Ja tietty se suomalaisittain kaikista oleellisin: Kuka mä oikeen luulen olevani ja mitä naapuritkin ajattelee? Eihän ihmisen ”pidä tehdä ittestään numeroo”… Että miksi siis kirjoittaisin? Noh, miksipäs en 🙂

Entäpä sitten se aihe/teema? Ihan turhaa ”kävin tänään kävelylenkillä” diibadaabaa ei kukaan jaksa. Muodista ja tyylistä en mitään ymmärrä (päälle vedetään mitä sattuu milloinkin hollilla roikkumaan), koirastakaan tuskin kukaan jaksaa loputtomiin lukea (tai kirjoittaa), politiikka ei ole mun heiniäni (muut suvussa hoitaa sen puolen), harrastuksiakaan ei niin hirveästi ole (että niistä riittäisi ammennettavaa), työstä kirjoittaminen kuulostaa tylsältä, kirjablogistiksi en lue riittävän montaa kirjaa kuukaudessa, puutarhanhoitoakaan en harrasta ja sisustamisesta en mitään tiedä (samat verhot ja koristetyynyt pölyttyy kämpässä vuodesta toiseen), ruokaa en osaa tehdä (mutta syödä kyllä) ja reissujakaan ei tule tehtyä NIIN montaa vuodessa, että siitä saisi ympärivuotisen aiheen… Eli paljon on kiinnostuksen kohteita ja häppeninkiä elämässä, mutta ei mitään niin suurellista ja tärkeää intohimoa tai tietotaitoa, jonka varaan voisin teemablogin perustaa.

Näitä sitten nassukirjassa kelailin ja sain FB-kamuilta rohkaisevaa kannustusta ja kommenttia sekä runsaasti käytännön neuvojakin (kiitos Annika!). Näinpä rohkaistuin aloittamaan bloggaajana, kerran se vain kirpaisee. Ja mikä on pahinta mitä voi tapahtua kun omia ajatuksiani julkaisen? Joku suuttuu? Minä nolaan itseni (no ei olis eka kerta ;)? Kirjoitan jotain epäkorrektia? Ketään ei kiinnosta? Nämä riskit olen valmis ottamaan, olenhan kuulemma ”yhtä pätevä kuin ärsyttäväkin”. Blogin nimi on perua eräästä valmennuspalautteesta. Olin käynyt puhumassa akateemisille työnhakijoille työnhaun strategioista ja eräs osallistuja totesi valmennuspalautteessa valmentajan olleen ”yhtä pätevä kuin ärsyttäväkin”. Palautteen otin suurella ylpeydellä vastaan.

Mutta kun on ihmisellä paljon ajatuksia ja mielipiteitä sekä tarve avautua ja päästä päänsisältöjään pähkimään vähän julkisemminkin… Näinpä sitten ajattelen, että kirjoittelen siitä, mistä milloinkin tarve on. Niinkuin vaikka siitä, mitä tekisin, jos voittaisin lotossa? Tai siitä, pitääkö nelikymppisen käyttäytyä ikänsä mukaisesti (mitä ikinä se sitten tarkoittaakin)? Tai siitä, etten aina ymmärrä ihmisten käyttäytymistä tai vaikuttimia. Tai ehkä siitä, miten eri tavoin ulkomailla reissaaminen avartaa maailmankuvaa. Tai vaikkapa siitä, miksi minä en ole koskaan kokenut tarvetta lisääntyä. Onhan näitä, aiheita. Ja lisää pukkaa päähän päivittäin ja ehdotellakin saa.

Kuten urheilutermein sanotaan: minä teen bloggarina parhaani, katsotaan mihin se riittää. Nyt käpälät täristen painan ”julkaise”-namiskaa ja jään odottamaan seurauksia.