Jee, viimeinkin saatiin mamman läppäri haltuun (ei saa kertoa mammalle, että me tiedetään sen salasana), kun mamma lähti Suomeen pariksi viikoksi! Vaikka meillä on tietty ikävä (Sissille ei oikein meinaa ruoka maistua, mutta Soma lupas huolehtia Sissinkin kupin tyhjäksi), niin on tietty ihan kiva, kun iskän kanssa syödään makkaraa eikä joka päivä imuri laula korvan juuressa parhaaseen päikkäriaikaan (itseasiassa imuri ei laula yhtenäkään päivänä, jos se iskästä riippuu :-D). Sissi on jo vuosia yrittänyt puremalla ja haukkumalla häätää sitä imurinkuvatusta taloudesta, mutta aina mamma sen kiusankappaleen vaan kaivaa esiin.
Me ei olla pitkään aikaan kirjoitettu, koska mamma on ollut kiireinen eikä oo päästänyt meitä koneelle. Se on ihan alvariinsa reissussa ja me kyllä asiaa vähän paheksutaan. Iskäkin siltä kysyi yks päivä, että ”mitä jos kotonakin välillä olisit?”. Noh, mamma on aina ollut sellainen ”levoton sielu” ja liikkuvaista sorttia ja vaikka meitä kuinka juttu ketuttais (Suvin leuka loksahtaa auki, mutta ennen kuin se ehtii kysyä, että miten kettu tähän liittyy, Soma toteaa, että ”ketut on hassuja”), niin siihen vaan pitää tottua. Tammikuussa mamma oli Levillä. Me tietty ajateltiin, että siellä se laskettelee ja ulkoilee. Mutta ei kuulemma ollut edes suksia jalkaansa laittanut! Mikä Levin reissu se semmonen on? Joku sano, että afterskiitä se siä kuitenkin vaan harrasti, mutta me ei oikein tajuttu, että miten voi harrastaa afterskiitä, jos ei oo ensin harrastanut skiitä?! Ihmiset on omituisia! :-O
Sit helmi-maaliskuun vaihteessa se oli kuukauden Namimaassa ja me oltiin tosi kateellisia. Kuulostaa heeeeekulliselta paikalta! Mutta sitten meille selvisi, että sen maan nimi on oikeasti Vietnam ja että se on jossain Aasiassa (tarkottaako se, että siellä on paljon aaseja, kysyy Suvi ja Soma toteaa, että ”aasit on kivoja!”) ja että siellä syödään koiria! Me oltiin ihan järkyttyneitä semmosesta tiedosta eikä kyllä sitten tosiaankaan enää haluttu namimaahan aaseja katsomaan! Mamma kuitenkin kertoi, että sielläkin kuulemma on se kamujen syönti vähenemään päin ja että kouluissa siellä jo namimaan lapsille sanotaan, ettei karvakaverien syöminen ole hyvä juttu eli ettei koiranliha ole namia! Me sitten mammaa sen palatessa sieltä namimaasta tentattiin, että eihän se sitten varmasti ollut syönyt koiraa ja mamma vakuutti ettei varmasti ollut. Joskus jotkut kuulemma pelottelee, että matkailijoille syötetään koiranlihaa niiden tietämättä, mutta mamma kyllä vakuutti, että se on höpöpuhetta ja lööperiä. Eikä se kuulemma syönyt lihaa oikeestaan ollenkaan, kun se onny vähän niinkun saanut ittelleen ”maailmanmantuskan” ja todennut, ettei oikeestaan oo oikein syödä mitään eläinkavereita.
Sillä aikaa kun mamma liesusi Namimaassa, oli täällä iskällä kädet täynnä puuhaa. Se oli päivät töissä ja meille tuli pitkiä ja tylsiä päiviä yksin kotona. Siinä sitten Soma vähän teki tuhojaan. Tähän Soma kyllä kommentoi, ettei hänellä ole tapana tuhota vaan tuunata. Se on kuulemma trendikästä tuunata tavaroita eli uudistaa niitä. Niinpä Soma sitten askarteli mm. sohvan päädyn ja sohvapöydän uuteen uskoon (pyöristi pöydänkulmat pehmeämpään muotoon). Iskää moinen harmitti ja niinpä sitten avuksi lennähti Jonna-täti. Jonna-täti on meidän lempparitäti eikä vähiten siksi, että Jonna puuhaa meidän kanssa aina kaikkee, antaa heekkuja ja antaa meidän nukkua samassa sängyssä. Hän oli meillä täällä sitten ”au pairina” kaksi viikkoa ja me oltiin ikionnellisia! Joka aamu Jonna-täti joogas meidän kanssa eli harjoitti koira-avusteista joogaa (ja antoi meille siinä sivussa heekkuja) ja leikitti meitä (ja antoi meille siinä sivussa heekkuja) ja hoiti puutarhaa (ja antoi meille siinä sivussa heekkuja) ja opetti uusia temppuja (ja antoi siinäkin sivussa vähän heekkuja). Ja kun mamma palas Namimaan reissulta kotiin, se totes, että Suvi on pläski. Suvi tietty loukkaantui ja väitti, ettei hän ole millään muotoa punkeroinen, vaan turkki vaan oli päässyt niin kovasti kasvamaan, että hänen solakan simpsakka olomuotonsa peittyi sen alle. Niinpä Suvi joutui parturiin. Mutta punkero se oli siltikin, hihittää Soma ja Sissi tassuunsa.
Mammaa muuten kovasti nauratti, että mitähän naapurit ajattelee iskästä… Mamma sanoi, että kyllä iskällä on varmaan nyt naapurustossa melkoinen maine. Että kun melkein oitis mamman poistuttua huudeilta, tänne asettui taloksi vieras nainen. Me ei oikeen tajuttu, että mitä ihmeellistä siinä on. Eihän Jonna-täti ole vieras, vaan ihan tosi tuttu?! Ja että tiesihän mamma sen, että se täällä on. Mutta mamma sanoi, että naapurit ei ehkä tiedä sitä, että se tietää ja että Tero-setäkin tietää ja että kaikki tietää. Me ei tajuttu. Mitä ihmeellistä siinä nyt muka olis, että Jonna täällä joogaa meidän kanssa ja syöttää meille namusia. Mut mamma sanoi, ettei me tajuta, kun me ollaan niin pieniä ja me sanottiin mammalle, ettei tajutakaan. Ihmiset on omituisia! :-O
Mutta se siitä Namimaan reissusta. Suvi tahtoo jo siirtyä seuraavaan aiheeseen ja alkaa intoa puhkuen kertoa, että sepä vasta omituista oli, kun huhtikuussa ja toukokuussa mamma oli viikon kerrallaan paskimassa! Että miksi ihmeessä pitää lähteä viikoksi pois kotoa paskimaan, kun onhan mamma sen homman aiemminkin osannut kotona tehdä? Sissi repeää hihittämään ja Soma toteaa, että ”paskia, nam, kissanpaski ainakin on suurta heekkua!”. Sitten Sissi selittää kärsivällisesti pikkusiskolle, kuinka mamma siis oli Baskimaassa pohjois-Espanjassa ja että se on semmoinen alue eikä sillä ole mitään tekemistä kakkimisen kanssa. Ja että siitä voidaan kirjottaa sitten seuraavassa plokissa. Nyt tassu väsyy (meillä kun ei ole kymmentassujärjestelmää) ja pitää mennä siestalle, ulkona kun on +33 C eikä tämmöisessä kelissä jaksa erkkikään enää naputella. Suvi meinaa vielä kysyä, että kuka se Erkki on ja miten se tähän liittyy, mutta antaa sitten olla ja vetäytyy viileälle kivilattialle siestaunille ❤
Yhtä pätevä kuin ärsyttäväkin 