ReNppahommia…

Meillä tehdään remonttia, iskä ja Hessu-setä hikoilee ja kiroilee tua mamman ja iskän makkarissa. Suvi tietty paheksuu sieltä kantautuvia rumia sanoja ja Soma on niin kakara vielä, ettei se ymmärrä, mitä semmoset sanat tarkottaa. Mamma sanoo, että toi remontti on ikuisuusprojekti ja ”loputon suo”. Suvi ei taaskaan ymmärrä, mitä sillä suolla on remontin kanssa tekemistä, mutta on jo sevverran viksu, että tietää sen taas jonkinmoiseksi sanonnaksi, eikä siitä sen enempää kysele. Me kuitenkin tykätään tästä ”rempasta”, koska rempan aikana mamma ja iskä on joutunut nukkuun vierashuoneessa. Ja vierashuone taas on meitin valtakuntaa ja niinpä me on saatu nukkua mamman ja iskän viekussa. *kroooh pyyh* Tuolla niitten ”oikeessa” makuuhuoneessa me ei päästä petiin. Mikä on kyllä huutava vääryys.

No juu, mutta asiaan! Niin kuin kerrottiin, meitä on nykyään kolme. Toi uusin honkkelikoipi on kyllä ”ihammahoton kakara”, niin kuin mamma sitä nimittelee, se syä kaiken. Siis ihan kaiken! Mamman rillit, iskän puhelimen, olkkarin pöydän, hiilet grillistä, sohvatyynyt, mamman pinkit reinot, pöydillä lojuneet lehdet… Me ollaan sitä yritetty torua ja selittää, että kussää syöt kaiken, se tarkottaa, että mamman ja iskän rahat menee uusiin rilleihinpuhelimiinpöytiinjne, eikä meidän heekkuihin jää niin paljoo rahaa. Mutta se sanoo, ettei sitä silleen kiinnosta, kun se saa hyvää lisäravintoo noista viikunoista, joita maahan putoo. Se syö nekin, ei tuu hukkahetelmiä. Ja sitäpaitti, sen olkkarin pöydän kulmat oli vaarallisen terävät. Siks se tahto pyöristää ne, ettei kukaan satuta niihin itteensä. Se onny sitten silleen trendikkään rustiikkinen ”uusvanha”, semmonen kulunut tyyli on kuulemma muotia.

Mamma sanoo, että muutenkin on rahat tiukassa (ilman Soman tuhoomisvimmaakin), kun kaikki rahat menee remonttiin ja työkaluihin. Ennen mamma pisti rahat makiaan elämään ja keekoili koreissa kuteissa ja korotetuissa kenkissä, nysse ostaa kaikki lumppunsa kirppikseltä. Ei me kyllä huomata mitään eroo sen kostyymissä. Iskä vahtaa illat pitkät interwebistä työkaluja ja tohkeilee kaikenmaailman Bricomarteista ja Bauhausseista ja himoittee aina vaan uusia leluja. Mamma sanoo, että vähempikin kilpavarustelu riittäis ja ettei semmottinen yyperkallis monitoimityökalu kuitenkaan ehkä ihan oo välttämättömyys ja että eikö sitä betonimyllyä vois lainata tai vuokrata jostain? Että onko sekin pakko itte ostaa? Kohta joudutaan hommaan isompi tönö, että saa noi kaikki iskän lelut mahtuun johonkin. Mamma ovvähän sitä mielipuolta, että ei hänestä taida olla omakotitaloasujaksi (se on kuulemma laiska eikä sitä puutarhahommat kiinnosta ja koko ajan sitä korpee, kun ”jatkuvasti joku/kaikki paikat repsottaa”), mutta iskä on ihan touhua täys. Niinpä mamma totes, että se vois tehdä pikkuisen retken Kreikkaan, jotta iskä voi tehdä hommia rauhassa. Ja että kunse palaa Kreikasta, olis kiva, jos kaikki olis valmista.

Jonna-täti ja Tero-setä tuli rannikolle taas viikko sitten (ne on ihania, me niitä aina niin kovasti odotetaan ja pussattiin ne taas ihan puhki ja kingettiin koko ajan syliin jajajaja…) ja ne tua aina heekkuja ja leluja. Saatiin kaikki oma lelu ja niistä tietty toi töpöhäntä (siis Soma) jo hajotti omansa, ratkoi sen auki ja repi sieltä sen vinkupillin ulos. Me sit sanottiin Jonna-tädille, ettei sille seuraavalla kerralla kannata mitään tuoda. Tuot meille vaan ja Soma saa olla ilman. Ja niillä Soman lelurahoilla voi ostaa meille sitten lisää heekkuja 😊 Me ollaan ikionnellisia kun ne on täällä, me autetaan Jonna-tätiä puutarhahommissa (niin, Jonna-täti tekee sen, mitä mamma välttelee) ja Tero-setä jelppii iskää maalaamisessa, hiomisessa ja kaikessa semmosessa, missä me kuulemma ollaan vaan tiellä. Ja ens viikonloppuna ne lähtee kuulemma kaikki neljä Granadaan ”paistumaan”. Suvista se kuulostaa todella kamalalta ja se kysyikin, että eikö ne tuu sitten ollenkaan enää takas, kun ne siä paistuu. Mä selitin sille, että se on vaan taas semmonen kielikuva sille, että siellä on kuulemma tosi kuuma ja niille tulee varmaan ihan hirveen hiki siellä. Soma on niin kakara, ettei se tajunnut tästä keskustelusta mitään, repi vaan taas yhdeltä vinkulelulta päätä irti.

Nymmeillä taitaa olla ruoka-aika, iskä laittoi kalan savustumaan ja me ollaan sitä mieltä, että kuollut kala (meidän suussa) on paras kala. Me mennään osingoille. Eli seuraavaan kertaan! ❤

PS. Tossa kansikuvassa Suvi ui… Se tahtoo huomauttaa, että tilanne on lavastettu, hän EI mennyt altaaseen vapaa-ehtoisesti. Viekkaudella ja vääryydellä sinne muilutettiin. Että saa kutsua eläintensuojeluviranomaiset 😉

Piäntä remonttia pukkaa…

Me kinuttiin ja kinuttiin, että eikö jo voida jatkaa plokin kirjottamista… Ja sit vihdoin mamma myöntyi (vaikka yritti jotain höpistä sunnuntaista ja lepopäivästä). Joten tässä tulee jatkoa.

Alku siis oli hankala ja vaikka iskä ja mamma urheita on olleetkin, niin kyllä ei voida vieläkään sanoa, että voiton puolella ollaan. Koska ei olla. Viime viikonloppuna talon vessanpönttö lopetti taas toimimasta ja taas kykki mamma puskapissillä pitkin pihaa. Se sano, että tuli vähän semmonen bon voyage- tunne (niinkun Nykäsen Masalla aikoinaan), että tähän alkaa vähän niinkun tottua. Meistä se oli ylettömän mielenkiintoista ja meidän piti tietty mennä aina mamman jälkeen siihen samaan kohtaan pisulle. Sillä seurauksella, että nurmikko alkoi siitä kohtaa kellertää 😊 Mutta siis asiaan…

Mamma vietti puolet viime viikosta puhelimessa vakuutusyhtiön kanssa ja poltti käpynsä useampaakin otteeseen, kun mitään ei tapahtunut (tässä vaiheessa Suvi on kysyvän näköinen, mutta ei kysy Sissiltä, miten käpyjen polttaminen vessanpönttöön ja putkiin liittyy). Täällä juoksi sitten hanslankaria jos jonkinmoista meidän haukuttavana ja loppujenlopuksi se yksi pedro sanoi (”mistä muuten tiedät, että sen nimi oli Pedro”, kysyy Suvi), että sieltä puuttuu terassin alta kokonaan pätkä putkea. Ja se sitten taas tarkoittaa sitä, että kaikki, mitä vessasta ja suihkusta on viimeisen parin kuukauden aikana alas mennyt, on jossain siellä terden alla. Se ei kai ollut hyvä uutinen. Ja tietty koska Espanjassa ollaan ja tää on semmonen manzana- kulttuuri (se on Suvi manjaana-kulttuuri, korjaa Sissi tietäväisenä), niin sitten taas mamma soitteli vakuutusyhtiöön pää punasena (Suvin tekisi mieli kysyä, että ”miten niin punaisena, blondihan se on”, mutta ei kehtaa) ja nyt taas odotellaan, jotta josko kohta se korjaajasetä tulis. Eikä tässä vielä kaikki (kuten mainosmiehet sanoo): iskä ja Hessu-setä päätti tässä viikonlopun aikana hoitaa yhden pienen remonttihomman pois päiväjärjestyksestä ja ullatuus, siitä kasvoikin sit vähän isompi homma ja nyt näyttää siltä, että siinä menee monta viikkoa ja iskän ja mamman makuuhuone ja kylppäri-vessa menee kokonaan uusiksi. Ja taas mamma tihrutti itkua kun se sen tajus. Siiton kyllä tullu ihme vollottaja.

Nymme siis asutaan yllättäin remontin keskellä eikä loppua näy. Iskä tohkeilee kaikista uusista pintamateriaaleista ja spoteista ja huonekaluista ja mamma huokailee ja kyselee, että mistä ne kaikki rahat taas niihinkin revitään. Höh, tyhmä kysymys, mekin sentään tiedetään, että pankistahan sitä saa, mikä ongelma se nyt on? Onhan täällä Espanjassakin kai pankkeja? Ei kai tää niin barbaarikulttuuri ole? Sillälailla mamma välillä sanoo. Että tää on. Me ei tiedetä mitä se tarkoittaa. Mutta sitä kai se ainakin tarkoittaa, ettei täällä eläimiä oikein kohdella hyvin (niin kuin ei Romaniassakaan, huokaa Suvi ja menee surkean näköiseksi). Mutta joo, siitä saadaankin kätevä aasinsilta (älä Suvi kysy, mä tiedän, ettet sää tajunnut, mikä aasi ja mikä silta, joten mä kerron: se on sellainen sanonta sekin) seuraavaan asiaan.

Iskä ja mamma toi meille pari kuukautta sitten kolmannen koiran. Ihan kysymättä meiltä mitään. Iskä siihen kuulemma oli ihastunut jossain koirien hyväntekeväisyystapahtumassa ja se oli sitten sitä myöten selvä. Vaikka ne oli kuulemma mamman kanssa suunnitelleet, että meille tulis pieni poikakoira (oltais voitu laittaa se alta aikayksikön tassun alle, niinkun iskäkin ;), niin tuli sitten tommonen honkkelikoipinen tyttö. Mamma sanoo, että iskä oli vähän punaviineissään ja sillon se aina heittäytyy hellämieleksi. Silleen se ton Somankin keksi ottaa. Ja tommosen nimenkin sille sit antoivat. Oikein täällä Tero-sedän ja Jonna-tädin (ne muuten on meidän lempparivieraat, Jonna-tädin kanssa päästään aina tekeen ”paikka”-temppua) kanssa ne sitä nimeä porukalla mietti ja tommoseen päätyivät. Eikö ny oo vähän siirappinen, häh?! Noh, yhtä kaikki, nyt toi honkkelikoipi sit asuu meillä. Me sitä yritetään kasvattaa ja komentaa, ettei vaan erehtyis luuleen, että on jotenkin meitä parempi tai tärkeempi. Vaikka onkin isompi. Ja nopeempi juoksemaan. Ja vaikka sillä onkin ällösiirappinen nimi. *pyh*

Mamma sanoo, että ihan niinkun mekin, Soma on rescuekoira. Se tarkottaa sitä, ettei senkään elämän alku oo ollut kovin kummoinen. Se oli kaksikuukautisena pikkukoirana heitetty jonkun ihmisen puutarhaan ja sieltä pelastettu koiratarhalle. Ja sieltä se sitten päätyi meille. Silleen me vähän sitä sympatiseerataan, kun tiedetään, miten sitäkään ei ole haluttu ja miten sekin on hylätty. Niinkun meidätkin.  Tässä välissä me halutaankin sanoa yhdestä suusta (tai siis kuonosta), että jos vaan kuka teistä koiraa tai kisua haikailee (ja totta kai te haikailette, miksi ette haikailis, mehän ollaan elämän suola..?), niin antakaa koti kodittomalle. Se varmasti on teidän elämän paras teko ❤ Voitte saada näinkin hyviä tyyppejä (niinkun me) teille asuun. Vaikkakin… pitäiskö tässä nyt rehellisyyden nimissä paljastaa… että voidaan me vähän kalliiksi kyllä tulla. Kun joillain meistä (Suvi ja Sissi katsoo merkitsevästi Soman suuntaan) on vähän kallis maku. Että maistuu silmälasit. Ja puhelimet. Ja Reino-tossut.

Meillolis vielä paljon kerrottavaa (joo, tahottais kertoo siitä, kuinka Suvi söi iskän nuuskaa, saadaanko kertoa, saadaanhan?!), mutta mamma patistelee meitä nukkumaan. Sanoo, että sillä on huomenna töipäivä ja että se tahtoo ajoissa petiin. Ja että me voidaan jatkaa taas ensi viikolla. Vaikka sitten kertomalla siitä, kuinka naapurin setä ja täti kävi viikko sitten tossa meidän aidalla huutamassa meille. Ja me huudettiin takas. Ja se ei mamman mielestä ollut ollenkaan hyvä juttu noin niinkun kaiken kaikkiaan… Joo joo, mennään mennään, nukkumaan mennään… Me sit jatketaan taas ens viikolla. Että buenas noches por toros! (Suvi, nyssää toivotit hyvää yötä ”härille”, se on ”todos”, jos haluat toivottaa ”kaikille”).

Meillä on Espanjanelämän yksivuotispäivä! :)

Me täällä taas piiiitkästä aikaa! Haluttiin tulla kertoon, että meille tulee tiistaina vuosi siitä, kun tultiin Espanjaan ja meistä tuli aurinkokoiria. Aatelkaas, niin se aika rientää! 😊 Ja mimmonen vuosi onkaan ollut?! Voi pojat! Mamma ja iskä sanoi, ettei uskois, että vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea ja mamma sanoi, että tahtoo kirjoittaa (tai siis tahtoo että me kirjoitetaan) rehellisen plokin siitä, ettei omien unelmien tavoittelu aina mene niin kuin strömsöössä (”missä se on, Ruåtsissa vai?, kysyy Suvi, kuulostaa kivalta paikalta!”) ja että ois hyvä, jos vois ihan rehellisesti ilman sokerikuorrutusta kertoa, että on kyllä ollut oikeasti tosi raskas vuosi. Mamma sanoi, että vielä on kuitenkin plussat voittaneet miinukset ja että vaikka välillä on kyllä tunnelmat olleet rutkasti pakkasen puolella (Kirjaimellisesti! Täällä oli talvella oikeasti pakkasta!), on sieltä kuitenkin sitten aina noustu. Vaikeuksien kautta voittoon ja kaikkia muita semmoisia kuluneita klisseitä (mitä ikinä ne onkaan, mamma käski tommosta sanaa käyttää).

Meillä oli siellä Fuengirolan kodissa ensin vähän aikaa koko ajan lomatunnelmat eli pari ekaa kuukautta tuntui, et ihan kuvvaan oltais tultu lomalle, aurinko paistoi ja meri oli vieressä ja iskä ja mamma oli koko ajan tosi hyvällä päällä. Iskä oli kaiket päivät meitin kanssa sapatilla (Suvi, se on ”sapattivapaa”, korjaa Sissi) ja hoiti meitä ja kotia ja mamma kävi töissä. Koko ajan kuitenkin ne mietti, että olis kivaa päästä maalle, missä olis omaa pihaa ja oma rauha ja meillä tilaa mellastaa. Meistä se kuulosti hauskalta. Että sais mellastaa. Iskä sanoi, että se on aina tahtonut omia hetelmäpuita ja uima-altaan ja mamma sanoi, että siitä on ihan pöljää maksaa kauheita rahoja jollekin muulle, kun sillä rahalla vois maksaa omaakin kotia. Ja sinne puhu, että jos meillä olis oma koti maalla, ne vois ottaa kolmannen koiran. Siitä me ei kyllä oikeen tykätty, me ollaan iskän ja mamman silmäterät, siihen ei kolmatta pyörää tarvita. (”Pyörää? Kuka tässä pyörästä puhui? Koirastahan me puhuttiin.”, katsoo Suvi kysyvästi Sissiä. ”No se on semmonen sanonta, pöhkö!” tuhahtaa Sissi.) Vaikka tulihan meille sitten kolmas pyöräkin, kun mamman rakas Suomesta tuotu cruiseripyörä varastettiin. Se harmitti mammaa ja se lateli monta semmosta tosi rumaa sanaa, mitä tässä ei kehdata toistaa ja sanoi, että tän siitä saa, kun muuttaa roistojen rannikolle ja että entistä suuremmalla syyllä täältä pitää muuttaa pois. Ja että kuulemma naapurikorttelissa asuu ihan varmaan columbialaista mafiasakkia ja alakerran poikakin diilaa kamaa. Että nyt vähän äkkiä helvettiin täältä! Mamma on aina välillä vähän tommonen tramaattinen. Meitä se naurattaa ja iskää se ärsyttää. Se sanoo mammalle, että älä paasaa ja siitä mamma sit vaan saa lisää vettä myllyyn. Ja Suvi, ennenkun sää pöljästikkeli kysyt, miten se vesi ja mylly tähän liittyy, niin kerron, että sekin on semmottinen sanonta.

Niinne sit alko kyttään myynti-ilmotuksia netistä ja miettiin, mihin muutettais. Mamma sanoi, että maksimissaan puolen tunnin ajomatkan päähän Fukesta. Se meitä ihmetytti. Sehän oli just sanonu, et se tahtoo sieltä pois ja niin pitkälle kun pippuri kasvaa. (”Ja Suvi, se pippuri ei liity tähän mitenkään, kunhan käytin semmoista kielikuvaa”) Sinne kävi ihan tohkeissaan kattoon paria taloo. Mamma oli sitä mieltä, että otetaan se jockeyn talo (Juu, se omistaja oli ihan oikea jockey, vaikkei me ihan kyllä tiedetä, mitä se tarkottaa) ja iskä taas oli sitä mieltä, että se viikingin talo (Olikohan sekin ihan oikea viikinki? Ruåttalainen se ainakin oli. Eiks se oo sama asia?) Sitten ne tappeli siitä vähän aikaa ja mamma tirautti itkut. Niinkun se aina tekee kun sitä joku harmittaa. Ensin se huutaa ja sitten se poraa (Suvi, se tarkoittaa itkemistä, ei reiän poraamista seinään). Päätyivät siihen jockeyn taloon, kun se oli kohtuuhintanen ja siinä oli hetelmäpuita ja se oli paremmalla sijainnilla jajajaja… Sinne olikin jo ihan tarmoa täynnä ja siinteli niillä silmissä mimmonen lukaali siitä tehdään, uusi keittiö ja sauna ja kylppäri jajajajajaja…. Ja se mokoma kolmas koira. Nykkun on aidattua pihaa ja tilaa. Me yritettiin sanoo, että keittiöt ja saunat ja kaikki muut härpyleet kiva, mutta ettei meillä mitään koiraa tarvita. Teillähän on jo meidät, eikö me riitetä? (ja kovasti räpyteltiin ripsiä ja oltiin söpöjä ja kilttejä). Suvi yritti varmemmaksi vakuudeksi lirautella lampaan- ja lehmäntaljoille tasaiseen tahtiin pieniä pissoja sillälailla demomielessä, jotta ne tajuais, ettei se kolmas koira ole hyvä idea. Sehän saattaa olla ihan riiviö ja pissiä matoille. Ja kaikkee.

Mamma ja iskä kuitenkin höökäs ihan täysillä sitä talon ostoo eikä ne juur muuta kuulleet eikä nähneet. Juoksivat kun päättömät kanat (”Juu, ihan oikein tiesit Suvi, sekin on semmoinen sanonta, eikä oikeilla kanoilla ole mitään tekemistä tamän asian kanssa”), keräsivät lippuja ja lappuja lainaa varten, hikoilivat pankinjohtajien ja lakimiesten puheilla ja kiroilivat, kuinka älyttömän kallis ja aikaavievä homma yhden talon osto voikaan olla. Että kuka täällä semmoseen hommaan lähtee, saa kyllä varautua, että homma venyy. Ja venyy. Ja venyy. Loppujen lopuks siinä, että saivat nimet papereihin ja avaimet taloon, meni 2,5 kuukautta ja mamman ja iskän hermot ja rahat vimosta latia myöten. Ei tarvinnut niitten sitten ihan heti alkaakaan tekemään remonttihommia. Kun ei niillä sit enää ollutkaan rahaa. Iskä sanoi, että ihan selkeesti saa varautua siihen, että talon kauppahinnan päälle menee kaupantekokuluihin 10% talon kauppahinnasta (jos ihan riittääkään). Että koko ajan saa ojentaa tonnia sinne, tonnia tänne. Että on asianajajat, notaarit, arkkitehdit ynnä muut tyypit käpälä ojossa joka mutkassa, eikä mitään tapahdu alle tonnilla. Eikä kuulemma silti voi tietää, meneekö kaikki niin kuin pitää, vai viilataanko hyväuskoista hölmöä linssiin (”Hyvä Suvi, sä tajusit, että toikin oli vaan semmonen kielikuva!”), kun ei osaa kieltä eikä ymmärrä maan laista tai tavoista mitään. Mutta loppujen lopuksi marraskuun puolivälissä me sitten vihdoin päästiin muuttamaan uuteen kotiin. Ja se oli iskälle ja mammalle ihan kauhee shokki: se oli talven yksi kylmimmistä viikoista, kämppä oli kylmä ja kostee, maalla oli pimeetä, suihkuun ei tarjennut mennä, vesi ja ruuat piti lämmittää kaasulla, sähköt oli vedetty miten sattuu, vessanpönttö (tai siis pöntön putket) meni tukkoon ja ennenkun putkimies saatiin vakuutusyhtiöstä paikalle, ne joutu kykkiin puskapissillä pitkin pihoja pakarat kohmeessa. Me ei ymmärretty, mitä kauheeta siinä muka on, mehän kykitään aina puskapissillä. Mutta mamma sanoi, että se onkin ihan eri asia. Mamma sanoi myös, että monessa muussakin asiassa oli tunne, niin kuin olis menty ajassa taaksepäin johonkin hamaan muinaisuuteen ja niin kuin oltais yhtäkkiä muutettu mökkiolosuhteisiin asumaan. Mamma oli taas ihan surkeena ja tiristi itkua. Iskä yritti olla urhea. Vaikka kyllähän me nähtiin että sitäkin otti pataan (”Ei Suvi, en tarkoittanut semmoista ruuanlaittopataa, vaan se tarkoittaa puhekielessä, että iskää harmitti”).

Mutta nymmeidän pitää lepuuttaa tassuja, me ei jakseta kirjottaa enempää. Mamma sanoo, et voidaan jatkaa vaikka viikolla, tehdään tästä semmonen jatkokertomus ja tää olis nynniinkun osa yksi. Että josko me kirjotetaan se osa kaksi vaikka ens viikolla? Me sanottiin, että kiinni veti! Silleen me tehdään 😊

Hyvää tätä vuotta!

Me herätettiin iskä ja mamma viime yönä ennen kuutta, koska meillä oli maailmaluokan hätätila, eli kisuätä! Mamma ja iskä tokkuroissaan nousi ja päästi meidät pihalle, kun luulivat, että kyseessä on tavanomainen pissihätä. Mutta ei meillä aiheena ollut pissa, vaan jotain jännempää, eli kissa! :-0 Tässä se katti pyörii nurkissa tonkimassa meiän roskiksia ja me yritetään opettaa sille, jotta nämä on meitin maita. Kateilta pääsy kielletty. Eli ”hei gato, ota jalat alles ja katoo!” Hih hih, Suvia naurattaa, kun keksi noin nokkelan lauseen. Sehän me spreijataan tohon porttiin!

Täällä on vuosi vaihtunut ja vaikka tossa pari päivää sitten oli tosi lämmin keli (+20 C ja arska paisto täydeltä terältä), niin nyt kyllä huomaa, että vuoden kylmin kuukausi on alkanut. Tänäänkin aamulla oli vaan +4 C ulkona ja sisällä +16 C. Että kyllä vaan on käyttöä  villasukille! Siis iskällä ja mammalla, meillä on nää luonnon omat karvatöppöset. Mamma ja iskä sai Kuuppa-tädiltä (terveisiä vaan Hattulaan) joululahjaks hienot villikset Suomi 100-henkeen. Mammalla on ruskan väriset ja iskällä suomenlipun värit. Ja sillon viime keväänä, kun oltiin tänne muuttamassa, iskä sai hienot villikset läksiäislahjaksi yhdeltä asiakkaaltaan. Silloin iskä nauroi, et mitä hän Epsanjassa villiksillä tekee. Sittemmin on iskänkin hymy hyyytynyt 😀 Vähän meitä toi mamma kyllä säälittää, kun tossa se tätä meidän sanelemaa plokiakin kirjottaa kynsikkäät kädessä. Se sanoo, että täällä on löytynyt monelle sellaisella asialle käyttöä, joita ei juuri Suomessa tullut käyttäneeksi (niinkuin noi kynsikkäät). Me sit tietty autetaan noissa lämmityshommissa (ollaan kuulemma eläviä lämpöpattereita) makoilemalla iskän ja mamman kainalossa ja päällä soffalla. Ollaan vielä aika edullinen lämmitysmuoto, ihan pikkuisen vaan tarvitaan herkkuja ja sapuskaa. Eli suositellaan lämpimästi kaikkia vilukissoja hommaamaan oma kainaloiskoira. Tai kaksi.

Eilen meillä tehtiin mehua. Tai siis iskä ja mamma teki, me lähinnä pyörittiin jaloissa ja kytättiin, josko meillekin tipahtais jotain syötävää. Iskä keräs hullun määrän tuolta puista sitruunia, mandariineja ja appelsiineja ja kuori ne. Ja mamma sitten survoi ne mehumasiinan läpi. Aika sottasen näköstä hommaa kyllä ja loppujen lopuksi sitä meuhua ja mäskiä oli lattiallakin… Mutta kyllä noi vaan jaksoi olla ihan lapsellisen ilahtuneita ja hoki, kuinka messevää on, kun saa omien puiden hetelmistä mehua.

Ja koska ollaan jo vuoden 2018 puolella, paljon on taas vieraita luvannut tulla kylään. Täällä me jo odotellaan niitä, niitten vieressä kun on aina niin mukavaa nukkua (se on vähän niin, että halusivat tai eivät, niin täällä saavat vieraat kaksi karvanaamaa sänkyynsä). Eniten odotetaan sitä, kun Jonna-täti tulee taas kylään meitä leikittämään ja hoitamaan ton puutarhan kuntoon. Nyt siellä ihan rehottaa rikkaruohot. Mamma lupaa joka viikko, että ”tällä viikolla saa rikkaruohot kyytiä!”. Mutta siä ne vaan kasvaa ja voi paksusti. Mamma vetoo siihen, et nyt on niin kylmä, ettei tarkene puutarhassa puuhastella. Me sille sanottiin, että tää on ihan tyypillinen Suomen juhannuskeli: + 9 C ja harmaata. Että voikukkarauta käteen vaan ja kukkapenkkiin kykkimään. Sen seuraava tekosyy on sitten se, ettei se erota rikkaruohoa hyötykasvista tai kukkasesta. Voi yhren kerran, tulis ny Jonna-täti jo äkkiä! Me luvataan avustaa puutarhanhoitohommissa ja kaivaa sopivia kuoppia, joihin voi sit istuttaa vaikka ja mitä. Ja yöllä toimia sängyssä lämpöpattereina :-*

 

 

 

 

Tuli se joulu Espanjaankin!

Pitkän vonkaamisen jälkeen mamma päästi meitit kirjottaan jouluplokin, kumme tahottiin tulla toivottaan kaikille felix navidaa (Se on Feliz Navidad, korjaa Sissi Suvia ja Suvi toteaa että feelix ku feelix) ja kertomaan että meillä on ollu huikee joulu! Vaikkakin rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että täällon ollu kyllä ihan semmottiset perinteiset suomalaiset joulukelit, eli harmaata ja kosteeta. Mutta meitä se ei kyllä ole haitannut, kun me on saatu heekkuja ja kauheesti rapsutuksia! Meillä oli jouluna vieraita, Kati ja Henkka. Katin viekussa saatiin nukkua sängyssä ja Henkan perään oltiin koko ajan niin kovasti, että iskä oli melkeen mustis. Se Henkka kun jakso rapsutella meitä ihan loputtomuuksiin ja meijän miälestä se on ihana ❤ Suvi toteaa Sissille, että etenkin sun mielestä se oli, kun koko ajan olit tunkemassa sitä pussailemaan. Oli vähän noloo katteltavaa. Hih hih, pusi pusi! Ja Sissi punastuu (tai punastuis, jos turkin takaa väri näkyis ;).

Me siis ollaan ny asuttu täällä maalla vähän päälle kuukausi ja on kyllä ollu sitten kaikenmoista! Mamma sanoo, ettei oo missään koskaan palellu niin paljoo kun täällä nyt talviaikaan. Siis miättikää, ei edes Suomessa kun on ollu paljon kylmää ja pakkasta! Me ei uskottu sitä, mut mamma sano, että niin se vaan on. Kun täällä on kylmää ja kosteeta eikä nää talot oo kuuulemma mitenkään eristettyjä ja lämmitys-systeemit on keskiajalta (Suvi jää miettimään, että onko toi takka oikeesti NIIN vanha ja kuinka se on säilytyt näihin päiviin? Eikö se jo ole muinaishistoriaa ja antiikkia, pitäisikö se viedä museoon näytille?), niin vilu on.

Ja putketkin meillä oli sillon alkuun pari päivää tukossa. Olihan se huvittava näky, kun mamma kykki pissillä tuolla puutarhan nurkassa. Siellä samassa nurkassa, missä mekin käydään asioilla. Meitä se huvitti, mutta mammaa ei. Ja vielä vähemmän sitä huvitti sillon, kun se putkimies-setä tuli avaamaan ne vessan putket ja rynkytti sen kaiken p***alietteen (”Siivoo suus, ei saa kiroilla”, sanoo Suvi järkyttyneenä Sissille ja Sissi sanoo, ettei ”p***a” oo kirosana ja Suvi järkyttyy entisestään, ”sää sanoit sen ruman sanan jo toiseen kertaan!”) huussin lattialle. Me oltais mielellään menty vähän teppaamaan ja pyöriskeleen sinne ihananhajusiin tuotteisiin, muttei mamma päästänyt. Se itte oli ihan kalpee ja päästeli semmosia oudon kuulosia yökköääniä. Väitti, että se haju (ja näky) oksetti. Höh! Ei se kans ymmärrä hyvän päälle, kakkahan haisee hyvälle! 😀 Me mielellään käytäis vieraiden kisujen ja muitten ötököitten jätöksissä mylläämässsä, jos vaan päästettäis. Usein ei päästetä. Ihme nipotusta! Mutta putket aukes ja taas saa alatasanteen sitruunat lannotusta. Mamma ja iskä sanoi, että nyt ne alkaakin myymään luomusitruunoita tuolta tarhasta. Taatusti luonnonmukaisesti p***lla lannotettuja 😀 (Suvi katsoo paheksuen Sissiä, mutta ei enää huomauta rumasta kielenkäytöstä).

Naapurissa asuu kaks räyhäreinoo, Jackie ja joku pikkuruipelo (mamma sanoo, että se on pikku pinsetti… eikun ”pinseri”, korjaa Sissi), jotka käy välillä tossa meidän portin takana räyhäämässä ja uhittelemassa meille. Ja me annetaan samalla mitalla takas. Ne haukkuu sieltä portin alta ja me haukutaan takas. Vois sanoa, että meillä on vähän semmottinen rajakiista ny meneillään. Me tietty puolustetaan omaa reviiriä ihan hulluna, kun nää on meitin maita! Mamma tosin sanoo, että teknisesti ottaen nää on kyllä pankin maita, mutta me ei kyllä tiedetä kuka se semmonen ”Pankki” on. Tuleekohan sekin joku kerta tonne portin taa haukkumaan? Jos tulee, räyhätään sillekin. Ei ole asiaa meidän valtakuntaan ilman meidän lupaa. Päivittäin kun käydään lenkillä, me pissitään tohon naapurien nurkille, jotta saavat siitä Jackie ja pikkupinsetti (”Pinseri!”, korjaa Sissi taas silmiään pyöritellen) haistella, ketkä on huudien uudet pomot. Ne ollaan me! Be aware!

Toi yläkuva otettiin pari viikkoo sitten, kun Sissi mietti, josko verestäis vanhan harrastuksen uudelleen ja menis uimaan..? Kun se oli jostaan kuullut, että kylmä vesi tekee hyvää verenkierrolle ja että talviuinti on trendikästä. Ei se sit kuitenkaan mennyt. Ainoo mikä meni, niin pupu pöksyyn (Suvi hihittelee tassuunsa ja Sissi närkästyy: ”Älä siä hihittele, itte et uskaltais edes altaan reunalle!”). Toistaiseksi ollaan sit vaan harrastettu kärpästen jahtaamista, päikkäreiden ottamista, (raakojen) oliivien syömistä (puhu vaan omasta puolestas, sanoo Suvi Sissille, joku raja mullakin sentään siinä, mitä suuhuni pistän!), lintujen katselua (Suvista on kuoriutunut oikea lintubongari, se istua nakottaa tua lintuhäkin vieressä ja vahtaa noita pikkutipuja loputtomuuksiin 😉 ja naapurien kyyläämistä (tosta aidan raosta on niin mukava katsella, mitä naapurin Jose puuhailee). Että toistaiseksi valtakunnassa kaikki kutakuinkin kunnossa.

Me mennään nyt vähäks aikaa pihalle (Mamma pakottaa. Sano, ettei koko päivää voi sisällä maata. Me ei ymmärretä, että miksei muka..?). Josko saatais jotain pientä jouluheekkua sitten ulkoilun jälkeen 😛

Että Felix namiskaa (”Suvi, se on Feliz Navidad! Paina se ny piäneen karvaseen nuppiis!”, korjaa turhautunut Sissi) vaan kaikille säädyille!

 

 

Espanjassa sataa, ei voi olla totta!

Meitä on huijattu! Viekkaudella ja vääryydellä vokoteltiin tänne Epsanjaan, kun mamma ja iskä väitti, että täällä on paremmat kelit, kun Suomessa. Ja mitä vielä! Töppöset märkinä jouduttiin talsimaan tänään aamupissilenkki ja ennen sisälle menoa mamma kaivoi sen pahasti kammotun tassupyyhkeen esille ja väkisin kuivas meidän töppöset. Ja joo joo, mamma yritti sanoa, että talvi se tulee tännekin ja että onhan nyt jo marraskuu ja onhan se ihan normaalia, että täälläkin sataa, mutta ihan on turha selitellä! Ei tykätä.

Eilen illalla oli niin kamala ukkosmyrsky, että iskä ja mammakin pyöritteli silmiään (vaikka niin reippaita yritti esittää) ja kattoterassin ovesta juoksi solkenaan vesi sisään. Ei meitä oikeesti pelottanut (”jaa ei vai, sää ikkustaa tihrustit kyllä aika vakuuttavasti!” toteaa Sissi Suville), me vaan esitettiin urheita, ettei iskä ja mamma pelkäis ja ettei niille tulis traumoja ukkosesta 😀

Mutta asiaan: viimeksihän me kerrottiin, että me muutetaan uuteen kotiin. Noh, ei me olla vieläkään muutettu. Me yritetään iskältä ja mammalta kysellä, että miksei me jo asuta siellä maalla, mielellään me syö… leikittäis siellä joka päivä niitten pikkutipujen kanssa ja räkytettäis niille naapurin koirille (jotka muuten on jotaan manoliittoja, joiden haukusta me ei jummarreta mitään) ja tongittais puutarhaa jajaja…Mut mamma ja iskä sanoo, ettei niitä lopullisia kauppakirjoja oo tehty vieläkään, kun se talon ostaminen täällä ei kuulemma oo ihan helppoo. Kun siinä on kuulemma kauhee määrä eri vaiheita ja ihmisiä ja aikaa ja rahaa palaa. Että kyllä kuulemma espanjalaiset osaa itsensä (ja kaverinsa) työllistää ja rahastaa joka mutkassa. Me ei ymmärretä, mikä siinä muka niin vaikeeta voi olla? Rahat pöytään ja nimmarit paperiin gringot, me halutaan maalle, kun siellä kuulemma on mukavaa! (Heh, oltiinks vakuuttavia? Tommonen nimittelynimi me opittiin telkkarista! Ei me kyllä tiedetä mitä se tarkottaa.)

Mutta se me tiedetään, että tänään on lauantai ja viikonloppu ja se taas tarkottaa, että mamma on kotona eikä lähde sinne töi-nimiseen paikkaan. Ja se on meistä messevää! Niinpä me aiotaankin vokotella mamma meidän kanssa vierashuoneen sänkyyn päikkäreille. Onhan tämmönen harmaa lauantaipäivä ihan kun tehty makoiluun. Mamma yritti jotaan sepustaa, että hää oli aikonut mennä jookaamaan, mutta me katsottiin sitä silleen koiramaisen surkeen vetoovasti ja näinollen ei mennyt mamma jookaan, vaan meitin kanssa päikyille ❤

Että hasta la vista vaan! (Toikin me opittiin töllöstä!)

Birdy nam nam!

Me ollaan pikkuisen tohkeissaan ja haluttiin heti tulla kertomaan teille kaikille, että me muutetaan uuteen kotiin! Mamma kyllä on vähän niinkun lupaillut tässä kuukausien mittaan, että ansaittais oma piha (sitä kun kuulemma aina surettaa, kun pissilenkillä me joudutaan kyykkimään asfaltilla), mut me ollaan ajateltu, et se on vaan puhetta. Niinkun mamman puheet siitä, kuinka se alkaa harrastaa enemmän liikuntaa. Eikä mitään kuitenkaan tapahdu 😀 Mutta nää lupaukset se piti. Se meidän uus koti on maalla ja meille on siellä omaa pihaa, jota saadaan myllätä ja tonkia. Vaikka iskä kyllä sanoo ettei saada, mutta me vakuutettiin iskälle, että meistä on paljon hyötyä, kun me voidaan hoitaa noi maanmuokkaushommat, iskä sit vaan istuttelee yrttejänsä meitin kaivamiin kuoppiin. Kätevää, eikö? Ja kyllä me luvataan lannottaakin. Käydään pisuttelemassa ja kakkimassa jokaisen kasvimaan kylkeen, niin ei tartte keinotekosia lannotteitakaan ostaa. Säästyy rahaa 🙂

Me ollaan jo pariin otteeseen käyty siellä ottamassa huudeja haltuun ja ekalla kerralla tajuttiin myös se, että siellä asuu ainakin parikymmentä pikkulintua siinä talon viereisessä häkissä! Me kovasti niitä haukkua räpätettiin ja kyseltiin iskältä ja mammalta, että saataisko me syyä ne?! Ihan jos pikkuisen vaan pyöräytettäis pannulla ja ripaus luolaa päälle *mmmmmmm*, mutta mamma sanoi, ettei ne ole syötäväksi tarkoitettu, vaan ne on meidän uusia perheenjäseniä. Me ei ymmärretty, miten ihmeessä meille voi yhtäkkiä tulla parikymmentä uutta perheenjäsentä? Noh, mamma sitten selitti, että kun se setä, joka siinä talossa aikaisemmin asui, muutti pois, se jätti ne tiput meidän hoidettavaksi. Eli että ne tiput ikään kuin tuli siinä talokaupassa mukana. Meistä se oli kyllä outoa ja me alettiin miettimään, että jättääkö mamma ja iskä muuttaessaan meidätkin vanhaan kotiin ja me siirrytään uusien asukkaiden perheenjäseniksi. Meitä ajatus kauhistutti. Mutta mamma vakuutteli, että kyllä me muutetaan mukana. Ei siis huolta.

Siellä meidän uudella takapihalla on uima-allas ja se meitä kyllä vähän arveluttaa. Että ei kai noi vaan luule, että me aletaan siinä sitten uimaan..? Niinkuin silloin kun vielä Suomen kodissa asuttiin, niin mamma ja iskä raahas meitä koirauimalaan ja joka kerta meitä harmitti se homma. Millään ei oltais uitu. Mutta minkäs siinä pieni koira tekee, kun ylivoimalla kammetaan uimaliivi päälle ja paiskataan altaaseen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kun potkutella menemään. Mamma ja iskä ihasteli vieressä. Hyvä kai se sieltä kuivalta maalta oli huudella. Että jos vaan luulevatkaan, että meidät laittavat uuden kodin altaaseen uimaan, niin me pakataan laukut, otetaan matkaevääksi pari tipua sieltä häkistä ja häivytään. Nih, ettäs tiedätte.

Meillä on käynyt täällä Espanjan kodissa tasaseen tahtiin vieraita, ja se on kyllä kiva. Ne kun jaksaa rapsutella meitä ja antavat nukkua vieressään tuolla vierashuoneen sängyssä. Ja vaikkeivät antaiskaan, niin me nukutaan silti 🙂 Nyt tällä viikolla täällä oli taas vieraita, mutta tällä kertaa kukaan ei nukkunut vierashuoneessa. Josta oltiin kyllä tosi pettyneitä. Mutta mamma sanoi, että nämä vieraat nukkuivat viereisessä hotellissa, kun niitä oli kolme eikä ne olis kaikki mahtuneet meidän vierashuoneen sänkyyn. Me luvattiin, että kyllä niistä joku saa vaikka nukkua yhdessä meidän peteistä (vaikka siinä, joka on olohuoneen sohvapöydän alla), mutta iskä sanoi, ettei se ole hyvä idea. Mutta joka tapauksessa siis… Ne vieraat vei iskän ja mamman katsomaan flamingo showta ja me oltiin harmissaan, kun meitä ei taaskaan otettu mukaan. Mekin oltais haluttu nähdä kuinka ne pinkit flamingot seisoo yhdellä jalalla jajaja… Mutta sit mamma kertoi, ettei se ollut flamingo vaan flamenco show. Että se on joku perinteinen espanjalainen tanssi, jossa naputetaan kenkiä lattiaan ja taputetaan käsiä.  Ja meiltä lopahti mielenkiinto siihen. Ketä semmonen ny kiinnostaa? Kyllä kai ny kaikki osaa jalkaa naputtaa ja käsiä taputtaa? Mutta iskä oli asiasta ilmeisen vaikuttunut, koska se vielä parina iltana sen shown jälkeen veti täällä himassa omia flamencomuuvejaan ja meitä hihitytti. Kun ei se ehkä oo ihan niitä kaikista sulavalinjasimpia tanssihemmoja, joita me on nähty 😀 Mutta yhtä kaikki, kyllä se meistä on ihan paras iskä ❤

Tämä on etsintäkuulutus!!!

Tiiättekö mitä? Nyt on hätä, meiltä on kuulkaa iskä hukkunu! Sitä ei oo näkynyt pariin päivään ja me tultiin tänne mamman plokiin huhuileen, josko kukaan tietäis, mihkä meitin iskä on menny. Onks tiatoo? Jaa on!? Siis mennyt Suomessa käymään. Ettäs kehtaa, ilman meitä! Tai no joo, ehkä parempi näin. Se mitä me on Suomen menneestä kesästä kuultu, niin ei me sinne kylmään ja märkään olis haluttukaan. Että terkkuja vaan iskälle, että koita pitää töppöset kuivana ja tuo meille paljon heekkuja tuliaisiksi. Ja mulle uusi vinkupossu, huikkaa Sissi, ne edelliset oli niin heikkoo tekoo, että niistä vinku on hajonnut.

Jaa että mitä meille kuuluu? Noh, mitäpä meille. Täällä me Epsanjan auringon alla hengaillaan. Käytiin me tossa elokuussa reissussa, juhlimassa iskän ja mamman hääpäivää Rondassa. Siä oli ihan hirmu kuuma, viä kuumempi kun täällä ja sen meitin majapaikan pihalla oli hirveesti kissoja. Ja vaikka me kuinka niille yritettiin räpättää ja sanoo, ettei tuu meitin huudeille pyöriin, niin ei ne uskonut. *tuohtunut tuhahdus* Siellä Suvi löysi sisäisen hortonominsa (niin kuin kuvasta näkyy) ja totes, että kukkien maailma on ihmeellinen, täällä niitäkin on monenmoisia. Jotkut maistuu paremmilta, toiset on kitkeriämpiä. Suvi sanoo, että jokaisessa meissä asuu pieni hortonoomi (paitti mammassa, se saa kaktuksetkin tapettua) ja on sitä mieltä, että pikkuhiljaa mekin tarvittais ihan oma piha, missä saatais rauhassa riakkua ja erilaisia kukkia maistel… eiku kasvatella. Tää petoniviidakossa (se sana on betoniviidakko, Sissi korjaa) elely alkaa riittää! Kun aina kun pissille tai kakille kyykkää, niin aina on asfaltti vastassa, me ei tykätä. Ja niinpä mamma vähän niin kuin lupas meille oman pihan… Ans kattoon ny, koska semmonen saatais. Ja mistä.

Viikko sitten iskä osti taulun. Sanoi, että se oli niin hiano, ettei sitä voinut jättää ostamatta ja että se sitten aikoo kaiket päivät vaan istua sitä tuijottelemassa. Me ei tiedettykään, että iskä ymmärtää taiteesta jotain ja mamma sitten sanoi, ettei se tiedäkään. Kunhan on vähän semmonen tuulellakäyvä (ja tais sillä ostoksella mamman mukaan olla jotain tekemistä tarjotun laadukkaan punaviininkin kanssa :), meitin iskä on tunneihminen. Ja mamma sanoo, että hän sitten yrittää olla se järki. Mamma järki-ihminen? Eihän se edes omaa veroprosenttiaan osaa sanoa! *hihittelee tassuunsa* Me tietty iskältä kyselemään, että kuinka hiano se sitten oikein on, kun sitä vois päivät pitkät tuijotella? Että mitä siinä on? Että josko mekin tuijoteltais? Onko heekullista lihaa, makkaroita, kinkkua? Potkaa, kanankoipea ja sylttyä? Vaiko possunkyljyksiä ja ribsejä? Jaa että mies ja piano ja paljon värejä?! *hoh hoh, haukotus* Saa kyllä iskä ihan keskenään semmoista taulua sitten tuijotella. Mikä karvas pettymys.

Me taidetaan nyt vetäytyä lauantain ratoksi päikkäreille. Me tykätään nykyään nukkua iskän ja mamman sängyn alla, siellä on niin turvallinen olo. Mamma tosin valittaa, ettei se aina saa kunnolla nukuttua kun me kuorsataan (SINÄ kuorsaat, korjaa Sissi, tommonen lyttynenä kun olet) ja iskähän nyt mitään koskaan kuulekaan, se kun nukkuu korvatulpat korvissa.

Että eikun seuraavaan kertaan J

Lapsellista meininkiä

Linkitin tässä männäviikolla FB-seinälleni erään tilaston, joka näyttää pylväsdiagrammina sen, jonka me jo kaikki muutenkin tiesimme. Että lapsien saaminen lisää ihmisen hiilijalanjälkeä merkittävästi. Tilaston oheen kirjoitin päivityksen: ”Minä joka välillä koen maailmantuskaa ja huonoa omaatuntoa lentämisestäni, huonosta kierrättämisestä (täällä Epsanjassa se on lapsenkengissä) jnejne, saan tästä taulukosta suurta lohtua. Tuo yksi ja kaikista suurin hiilijalanjäljen kasvattaja on eittämättä se, että lisääntyy. Minä kun en ole tehnyt sitä, niin voin ajatella, että muutama lento sinne tänne :-)”. Ja kuten osasin arvata, härdellihän siitä syntyi (kuten näistä mun lapsettomuusaiheisista päivityksistä usein syntyy) sekä FB-seinällä että yksityisviestejä myöten. Eräs tuttu oli linkittänyt seinällään saman, sama efekti hänellä. Hänelle oli jopa ihan loukkaantuneena soitettu. Eli jos/kun minä näitä ”olen lapseton ja ylpeä siitä”-päivityksiä kirjoittelen (ja kirjoittelenhan minä), niin melko lailla järjestään siitä aiheutuu loukkaantumista/tunnetta, että arvostelen lapsen tehneitä/tunnetta, että haluan ”tölviä” perheellisiä. Ja sitä myöten nousee kova tarve puolustella sitä, että itse niitä lapsia on tehty. Ja tätä minä kuulkaa ihan aikuisten oikeasti en ymmärrä. Josko joku nyt minulle suomentaisi, missä kohtaa esim.  tuossa ao. päivityksessäni arvostelen lisääntyneitä? Ja toisaalta haluan myös tuoda esiin, ettei kukaan ole pätkän vertaa velvollinen minulle valintojaan selittelemään :-).

Onko tämä em. aihe oikeasti niin herkkä, että tätä ei saa ääneen sanoa? Että minä en ole koskaan halunnut lapsia ja olen valinnastani ihan jopa vielä ylpeä. Ja meitä tällaisiä (joissain yhteyksissä epänormaaleiksikin leimattuja) on aika paljon nykyaikana. Syyt, miksi ihmiset eivät lapsia halua, ovat moninaiset: joku ajattelee ympäristöä, toinen haluaa säilyttää itsenäisyytensä (ettei ole kenenkään kasvatuksesta vastuussa), yksi ei pidä lapsista tai sitten kaikkea tätä ja vielä paljon muuta. Oli se syy sitten mikä hyvänsä (ja nyt tässä puhun vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, en tahattomasta lapsettomuudesta), niin ihan yhtä itsekkäitä tai epäitsekkäitä ne ovat, kuin ovat syyt siihen, miksi ihmiset tekevät lapsia. Ja joka ikisellä valinnallamme on seurauksia, halusimme me sitä tai emme. Tämä lasten teosta aiheutuva hiilijalanjäljen kasvu on fakta. Se ei ole minun keksintöni eikä myöskään tutkimuksentekijän ja näin ollen on jotenkin oudohkoa, että lynkataan viestintuoja. Sanon tämän tässä nyt vain yhden kerran: minä EN arvostele tai halua loukata lapsettomuuspäivityksilläni heitä, jotka ovat lapsia tehneet. Jokaisella on oikeus omiin valintoihin ja näinollen myös tehdä niitä lapsia, jos niin haluaa. Minä ymmärrän miksi ihmiset lapsia tekevät. Kuten toivon, että hekin ymmärtävät minua ja meidän kaltaisiamme. Mutta esim. heitä, jotka pukkaavat maailmaan lapsia siitäkin huolimatta, että heillä ei ole resursseja jälkikasvustaan huolehtia, minä kyllä arvostelen (ja viittaan tässä nyt aiempiin päivityksiini FBssä, joista on myös loukkaannuttu). Ja aion arvostella jatkossakin.

Minä olen onnekas, minulla on erittäin rakas ystävä. Hän on äiti. Hänen poikansa on minun kummipoikani (en siis ole lapsivihaaja, vaikka sitäkin leimaa minuun on vapaaehtoisesta lapsettomuudestani juontuen haluttu lätkäistä) ja hän aina näissä paskamyrskyissä minulle sanoittaa ja suomentaa sitä, miksi moni ”lapsellinen” kokee minun heitä päivityksilläni tölvivän tai loukkaavan. Kiitos Heli ❤ Hänen kanssaan olemme voineet tästäkin aiheesta ja sen nostattamista tunteista aina puhua hyvin suoraan ja rehellisesti. Välillä hieman kiivaamminkin, mutta aina kunnioittaen ja arvostavasti.

Miksi minä sitten tästä aiheesta niin paljon ”toitotan”? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että haluan omalta osaltani lisätä ihmisten ymmärrystä ja tietoisuutta (ja kovastihan se jo nykypäivänä onkin avartunut) siitä, että minunlaisiani on ja meillä on oikeus tällaisia olla ja toivoisimme, että myös meitä tasa-arvoisesti asian vuoksi kohdeltaisiin. Liian paljon kuulee tarinoita/esimerkkejä siitä, kuinka lapseton jyrätään vähättelevillä kommenteilla tyyliin: ”kyllä sun mieles vielä muuttuu, kun oikean miehen/naisen löydät” tai ”kuka sut sitten vanhana hoitaa, kun et lapsia tee” jnejne. Ikävän usein lapsettomat pääsevät viimeisenä valitsemaan lomansa, kun perheellisten pitää saada valita ensin. Ikävän usein unohdetaan hyvät käytöstavat ja niiden noudattaminen, koska ”minulla on lapsia ja näinollen minun oikeuteni ovat sinun oikeuksiasi suuremmat” tai ”lapsihan se vaan on”. Kerron tästä esimerkin: Nainen oli pitkän työpäivän jälkeen ostanut itselleen palkkioksi karkkeja ja söi niitä sitten metrossa. Vastapäisellä penkillä istuu äiti pienen lapsensa kanssa. Pikku tahmatassu päättää tunkea kätensä vastapäisen daamin karkkipussiin. Äiti ei tehnyt elettäkään estääkseen. Päinvastoin, hän totesi karkkeja syövällä naiselle, että ”kyllä sun nyt pitäis laittaa noi karkit pois, kun tää meidän Irmahillevi ei enää muuta nää ja hälle tulee paha mieli”. Aha?! No en muuten varmaan laita! 😀

Esimerkki on hassu ja vähän pöljäkin, mutta hyvä osoitus siitä, että näihin sitä kuulkaa törmätään ihan jatkuvalla syötöllä. Ja kun et ”karkkejasi halua pois laittaa” ja ihan julkisesti sen sanot, siitä loukkaannutaan ja pidetään lapsivihaajana. Ymmärrättekö mitä yritän sanoa? Kaikista ikävintä tiettykin on se, että yhteiskunta arvottaa lapsettomat paskemmiksi, kuin perheelliset. Verotus on kova ja sekin on tutkittu fakta, että yksin elävät sinkut maksavat kovimmat verot ja kuitenkin käyttävät verovaroin kustannettuja palveluita vähiten. Kuten eräs mielipidekirjoitus taannoin otsikoi: ”Sinkku elättää sinunkin lapsesi”. Arvatkaa mitä siitä seurasi? No paskamyrsky tietenkin. Ihan sentään (vielä) ei ole lähdetty sille linjalle, että jokaisesta jälkeläisestä ihminen saa verohelpotuksia. Tällaisenkin älykkään ehdotuksen heitti ilmoille eräs kokoomuksen kansanedustaja eräässä keskusteluohjelmassa, jossa etsittiin syitä sille, miksi a) syntyvyys Suomessa laskee ja b) miten se syntyvyys saataisiin kasvuun. Että mitä josko jokaisesta lapsesta ihminen saisi verohelpotuksia? Joo, ei siinä mitään. Lapsettomat lähtevät varmaan mielellään talkoisiin mukaan, että saataisiin vähän vielä enemmän maksaa veroja palveluista, joita emme käytä. Entäpä tahattomasti lapsettomat? Rangaistaanko heitäkin kovemmalla verotuksella, kun he eivät ole syntyvyystalkoisiin osallistumassa? Mitä jos he kuitenkin toimittaisivat lääkärintodistuksen siitä, että yritetty on. Saisiko sillä samat verohelpotukset kuin lapsen tehneetkin? OMG ja LOL.

Siitä, että tämä edelleen osittain tuntuu olevan aihe, josta ei saa puhua tai jopa vähän tabu, kertoo paljon se, että minä saan ”privaatisti” kiitosta ja kannustusta sellaisilta ihmisiltä, jotka ajattelevat samoin kuin minä, mutta kokevat, etteivät voi/uskalla sitä julkisesti ääneen sanoa. Juurikin siitä syystä, että epäilevät ja pelkäävät joutuvansa paarian asemaan mielipiteidensä takia.

Se, että meitä vapaaehtoisesti lapsettomia saa nimitellä epänormaaleiksi tai arvostella sen perusteella, että ”mikä se semmoinen nainen on, joka lapsia ei halua” tai ”ihmisen nyt vaan kuuluu tehdä lapsia” tai monia vielä kovasti paljon törkeämpiä kommentteja, on melko lailla keskiaikaista meininkiä ja toivoisinkin, että jatkossa mielensäpahoittajat ymmärtäisivät myös minun kantani. Itse muistan iäisesti erään exän erittäin törkeät ja painokelvottomat määritelmät itsestäni, kun hän havaitsi, että lapsia en tosiaankaan aio tehdä, kuten alusta asti olin sanonut. Että aika lailla sitä välillä väsyy puolustamaan itsestäänselvää asiaa. Se, että sinä olet tehnyt lapsia, ei ole minulta pois enkä koe sitä loukkauksena itseäni kohtaan. Toivottavasti se, että minä en niitä ole tehnyt, ei ole sinun mielestäsi henkilökohtainen loukkaus sinun valintaasi kohtaan. Että peace and love.

Eikö torakka muka ole syötäväksi kelpaavaa..?

Buenos dias! Yo soi Suvi 🙂 Tämmösen mää oon oppinut sanomaan ja nyt huutelen sitä kaikille vastaantulijoille tua kadulla sit kovaan ääneen. Jotkut säikkyy ja jotkut tulee rapsutteleen. Mutta ne rapsuttelijat usein vähän kavahtaa, kummää oon niin äänekäs rapsuteltava. Mut mää vaan oon niin tohkeissani kun saan huomioo. Ja mamma yrittää kavahtajille selittää, että se ovvaan ”muy entusiasta”, ettei se oo millään muotoa vaarallinen toi  meitin Sussu. Vaarallinen? Minä? No kattokaa ny, oonko mää vaarallisen näkönen? Päin vastoin, mulle sais aina vaan antaa heekkuja kummää oon niin hellyttävä ja söpö. Eikö? Sissi totee tähän, että et sää oo sen söpömpi kummuutkaan karvanaamat täällä, että elä ny tee ittestäs numeroo. Ihan yhtä söpöjä tässä ollaan kaikki. Sitäpaitti… et sää mitään herkkuja tartte, säähän imuroit tualta kadulta kaiken mikä eteen sattuu… Yks ilta joku oli pudottanut ranskalaisia pottuja tonne kadulle… sää söit niitä sen koko matkan mitä niitä riitti. Ja kun ne loppu, jatkoit syömällä muurahaisia. Ja yks ilta kun iskän silmä vältti, söit kualleen torakan. Tuntosarvet vaan suupielistä vilkkui, kun torakka meni parempiin suihin. Sää oot semmonen jätemylly, ihan niinkun iskä ja mamma sua nimitteleekin 😀 Joo joo, keskeyttää Suvi, sää oot vaan kade, kun niitä ranuja ei riittänyt sulle! Ja sitäpaitti, syä ne Thaimaassakin torakoita, mamma on kertonut. Ne on kuulemma siellä suurta heeeeekkua!

Mutta kyllä kai mää vähän oon lihonu täällä ollessani, en enää oo ollenkaan niin rimpula kun sillon vuosi sitten kun muutin Suomeen. Iskä totes tossa yks päivä, että oon punkeroitunu. Mää kyllä siihen sit iskälle totesin, että kato äijä vaan oma mahas, et se oo sieltä laihimmasta päästä sinäkään. *tuhahtaa närkästyneenä* Mutta miettikää hei, mää oon kohta ollu vuoden kotona! Niin se aika rientää! Oon nykyään niin paljon rohkeempi kun sillon kun Suomeen muutin. Uskallan välillä hypätä ihan syliin asti, lipasta tyyppien naamaa ja nukkuakin vaikka ihan iskän tai mamman kaikussa. Oon todennut, että vaikka toi isäntäväki on välillä vähän hönttejä, niin ne on kuitenkin ihan kilttejä. Ja ne antaa mulle heekkuja, iskä on oikee namusetä. Ja siivoo mukisematta mun pisulirut pois, kun välillä vahinko käy. Jos meinaan oikeen on sisko-Sissin kanssa riehuttu (isäntäväki kutsuu sitä sekoiluks), niin joskus voi käydä niin, että tulee lirut sisälle. Ja minä silkkipylly en tiettykään pisuttele kovalle lattialle, vaan joko tohon iskän lehmäntaljalle tai mamman lampaantaljalle. Ne sitten on niin mukavan pehmusia paikkoja pisuttaa. Etenkin se lampaantalja on vielä erityisen imukykyinen. Arvostan!

Mutta yksi asia meitä Sissin kanssa välillä harmittaa. Ja se on se, kun isäntäväki tulee joskus kotiin kovasti haisten vierailta koirilta. Siis silleen oikeen löyhkäten. Meidän pitää sit nuuskuttaa ne yltä päältä tarkkaan ja tuhahdella paheksuvasti. Että mitä se semmottinen peli on, että vieraisiin mennään, vaikka me ollaan täällä. Ja niin turkasen söpöjä. Että eikö me riitetä? Mamma höpisee jotain jostain koiratarhoista ja siitä, et ne on käyneet siellä auttelemassa. Lapioimassa koiran kakkaa, pesemässä niitä haukkuja ja lenkittämässä ja rapsuttamassa niitä. Me vaan vähän mietittiin, että eiks meitin kakoissa oo riittävästi lapioitavaa? Ja eiks meitä saa rapsuttaa riittävästi? Mut se on tietty hyvä, et josko pakko on joku pestä, niin pesevät jonkun muun rekun, meitä ei kyllä tartte tulla pesemään! Pari päivää sitten pistivät meidät ammeeseen ja pesivät väkisin. Oltiin kuulemma koirien rannan (joo-o, täällä on semmonen ja siellä saa olla vapaana!) jälkeen ihan hiekassa ja suolassa. Minä siitä niin mieleni pahoitin, eikä tuo Sissikään kauheesti ilahtunut.

Nymme lähetään herättään iskää, se kun on nukkunut jo ihan liikaa. Ja kun me saadaan se hereille, voidaankin itse mennä takaisin nukkumaan. Täällä on ihan tosi pilvinen keli ja meistä se on kivaa vaihtelua, ei oo niin kuuma. Että hasta luego sitten vaan!