Rescueko roska?

Eilen illalla mamma sano, että nyt siltä meni kuppi nurin! Suvi siitä sitten äkkiä kipitti tarkistamaan meidän juomakupin ja palas kysyvän näkösenä takas, se kun ei ymmärtänyt mistä kupista oli kyse, kun ainakin se meidän kuppi oli ihan tukevasti pystyssä. Sissi sille sit taas kärsivällisesti selitti, että se on nyt taas semmonen sanonta. Soma ei tajunnut mistään mitään, heilutti vaan vimmatusti hännäntöpöään ja yritti punkea nuolemaan äkämystyneen mamman naamaa. Se, mikä oli saanut mamman hurjistumaan, oli kuulemma joku nettiartikkeli Naamakirjassa. Iskä sen sit taas arvas ja kysyi, että ”onko taas joku koirajuttu?”

No sepä se, siellä kun oli taas alkanut leviämään joku kesäinen YLEn uutinen siitä, ettei kuulemma suomalaiset eläinsuojeluyhdistyksille pelastetut koirat saa kotia, kun ulkolaisia rescueita tulee Suomeen niin paljon. Että kotimainen ei kuulemma kelpaa, kun on niin paljon trendikkäämpää ”kiillottaa sädekehää” ja ”raahata se saatanan (Suvi tuhahtaa kiroilulle närkästyneenä) tautipesäke” ulkomailta. Että eikö sitä nyt omissakin ole riittävästi pelastettavaa ja eikö nyt vaan voitas sopia, että rajat kiinni ja sassiin. Siinä jutussa joku HESYn täti kertoi, että niitä suomalaisia koiraparkoja on siellä Suomen koiranpelastusjärjestöillä pilvin pimein ja me ulkolaiset viedään niiden kodit. Ettei kelpaa suomalaiselle muijalle enää kotimainen mies eikä kotimainen koira. Ulkomaan elävä se olla pitää 😀

No siinä se mamman ilta sit menikin, Nassukirjaväittelyn tuoksinassa. Mamma (ja me) haluttais nyt vähän jutella tästä asiasta silleen hyvässä hengessä ja nostaa esiin pari faktaa:

Mamma sanoo, että siinä YLEn jutussa menee puurot ja vellit sekaisin (Sussu kipittää ruokakipolle tarkistamaan, onko siellä nyt sekä puuroa että velliä ja pettyy pahan kerran. Ei ole kumpaakaan). Ja vaikka kyseisen jutun väitteet on aikaa sitten ammuttu alas, niin aina se juttu vaan ponnahtelee pinnalle tuolla FBn koiraryhmissä. Eli niinkun mamma sanoo, aina joku pässi sen sinne postaa. Suvi ei voi käsittää, miten pässit mitään postailee, mutta jättää ihmettelyn sikseen, kun Sissi toteaa, että kirjotetaanhan mekin plokia. No anyway, sen artikkelin jälkeen HESY joutui korjailemaan ao. jutun väittämiä ja omaa kannanottoaan ja kantaansa, sanoutui siis irti siinä esitetyistä väittämistä, se juttu kun oli tehty yhden ihmisen mielipiteen perusteella (joka siis laukoi sammakoita suustaan HESYn nimissä). Suvi ei tajua sammakoista ja laukauksista mitään ja Soma vaan heiluttaa hännäntöpöä: ”sammakoita, kivaa!”. Kun totuushan on, että Suomessa on hyvin vähän rescuekoiria, ainakin jos vertaa noihin maihin, joista meitä rescuekoiria eniten Suomeen tuodaan (Espanja, Romania, Kreikka…). Sen ymmärtää, kun kohdemaassa tilanteen näkee, ei sitä kukaan oikeasti muuten voi ymmärtää. Siis ihan aikuisten oikeasti (semmosta sanontaa mamma puhistessaan käytti): HESYn sivuilla on tällä hetkellä 4 kappaletta kotia etsiviä koiria! Ja koiraa etsiviä koteja on vuosittain tuhansia. Jotkut niistä ottaa rotukoiran ja jotkut sit tahtoo antaa kodittomalle kodin. Ja jos vähänkään osaa laskea, niistä suomalaisista pelastetuista ei riitä millään kaikille koiraa etsiville kodeille koiraa. Ja kun jokainen koti ja koirakin on erilainen. Aikamoinen osuus niistä kotia etsivistä suomalaisista on arkoja, haukkuherkkiä, ei sovi lapsiperheeseen/ kerrostaloon/ kissojen kanssa/ toisten koirien kanssa jnejne. Ja aatellaas, että jos se koiraa etsivä perhe sattuu oleen kerrostalossa asuva lapsiperhe, jolla on jo kissa. Vaikkei me niistä kisuista niin välitetäkään, sanoo Sissi (ja Soma toteaa: ”kisuja, kivaa!”), niin jotkut kuulemma tykkää. Ja kun sopivaa kotimaista koditonta ei löydy, käännytään vastuullisen ulkolaisia rescuekoiria tuovan järjestön puoleen. Ja tämä on nyt sitten monien tuolla koirapalstoilla vouhkaavien mielestä maailman suurin synti. Mamma sanoo, että hän ja iskä on sitten kolminkertasia syntisiä ja ylpeitä siitä. Ja ettei meidän perheeseen tuu yhtä ainukaista ehdoin tahdoin pennutettua koiraa. Piste. Ja että jos se on jonkun mielestä väärin, niin se saa sitten tunkea sen mielipiteensä sinne missä arska ei paista! Eli kai se sitten tarkottaa, että Suomen marraskuuhun?! Siellä se ei ainakaan paista 😉

No mutta miksi se niitten rescuetoimintaa vastustavien mielestä sitten on niin kamalaa meitä ulkolaisia tuoda Suomeen? Noh, ne sanoo, että me tuodaan tauteja. Me nyt kuitenkin uskalletaan väittää, että se on pötypuhetta. Meidät on testattu lähes kaikkien tautien varalta, sirutettu, steriloitu ja rokotettu. Ja kaikki tää maksaa vaan muutaman satasen. Ollaan ihan varmasti tarkemmin tautien varalta testattuja, kun moni kotimainen kennelkoira ja ainakin meitin mamma ronttas meidät vielä Suomessakin eläinlääkäritädin tarkastukseen. Ja se lääkäritäti sano, että oikein on reippaita ja terveitä koiria. Tässä vaiheessa Suvi lähtee muistelemaan sitä ikävää tunnetta, kun se täti tuuppasi jonkun lasisen puikon (kuumemittariksi väitti) hänen pyllyynsä, mutta me sanottiin sille, että ”hyiiiiiii, yök!” ei haluta kuulla (vaikka niin kävi kyllä meillekin, me vaan ei haluta muistella sitä!). Ja mitä siihen bakteeriresistensiin tulee (väittävät myös, että me semmosta levitetään): sitä kyllä tulee ihan varmasti myös ulkomailla matkustavien ihmistenkin mukana. Ja näyttelyissä ulkomailla käyvien rotukoirienkin mukana. Että kattokaa vaan se tukki omassa silmässänne (”mikäh?!”, kysyy Sussu). Ton perusteella me vähän jopa mietittiin, että ehkä meidän pitäis välttää pussailemasta mammaa, se kun on elämänsä aikana reissannut niin paljon, ettei siitä tiedä, minkä vinkuintialaisen kupan se meihin tartuttaa.

Ja sit on vielä se pentutehtailu-väite. Että noi sinisilmäset hölmöt (niinkun mamma ja iskä) tukee pentutehtailua, kun ne ottaa rescuekoiran ulkomailta. Ja väitetään, että pentutehtailijat tuottaa ulkomaille ”rescuevientiin” koiria ja käärii hyvät hillot (”nam, hilloa!” sanoo Soma). No joo, meitin käsityksen mukaan pentutehtailijat haluaa tehdä rahaa viattomilla elukoilla, eivät kai ne jätä koiria yksin kuljeskelemaan kaduille ”pelastettavaksi”. Niin semmosina orpoina kulkureina ainakin meidät on löydetty eikä kukaan saanut meistä yhtään rahaa. Päinvastoin aateltiin, että pitäiskö meidän jollekin maksaa, että huolis meidät kotiinsa? Mutta kun meillä ei ollut nahkassa edes taskuja, saati sitten rahulia, piti vaan toivoa, että joku meidät huomais ja kodin tahtois antaa. Siitäkin huolimatta, että ollaan ulkolaisia sekarotusia eikä siis silleen ihan koiramuotovalioiden kärkikastia. No mamma ja iskä sit meidät otti perheeseensä ja lupas huolehtia, ja siitä me ollaan ikukiitollisia. Toivotaan, et meidän muutkin kodittomat kaverit olis yhtä onnekkaita.

Niin ja väittäähän ne myös niin, että ”koirien käytöshäiriöt ovat tuontikoirien yleinen vaiva” (toi otsikko on suoraan siitä YLEn artikkelista). Me ei oikein tiedetä, mimmosia käytöshäiriöitä ne tarkottaa ja miten on määritelty yleinen. Juu-u, kyllä me myönnetään että joillain meistä (Suvi katsoo nyt merkitsevästi Sissiä) on ollut miespelkoa ja jollain meistä (Sissi vuorostaan vilkuilee tietäväisenä Suvia) on myös resurssiaggrea eli me ei tykätä, jos tullaan minun ja ruuan väliin. Ja saatetaan me vähän olla innokkaita räkyttämäänkin elikkäs kommunikoimaan (noin niinkun hienosti sanottuna). Joidenkin meistä ainoa käytöshäiriö on olla liian innokas pusuttelija (Sissi ja Suvi katsoo Somaa ja Soma toteaa hännäntöpö heiluen: ”pusuja, kivaa!”). Mutta enää ei miehet pelota, räkyttäminekin on vähentynyt ja sapuskaakaan ei tarvitse niin tiiviisti vartioida, me ollaan oppivaisia otuksia. Pusuja kuitenkin annetaan edelleen ❤ Ja mitä me noita suomalaisia kodinvaihtajia katteltiin, niin tuppas niitä niilläkin olemaan kaikenlaista. Tai siis ihan samanlaisia ongelmia kun meilläkin: miespelkoa, vahtikäytöstä, haukkuherkkyyttä, arkuutta, lapsi- ja miespelkoa…. Että ei me oikein ymmärretä miten noi ”käytöshäiriöt on vaan meidän tuontikoirien yleinen vaiva”. Ja ollaan me kuulkaa kuultu kaikenlaisia kommervenkkejä ihan noilla kotimaisilla rotukoirillakin olevan, mutta se olis sitten jo ihan toisen plokin matskua se.

Me halutaan nyt siis painotta sitä, että eikö se nyt kuitenkin ole ihan jokaisen oma asia, mistä sen koiransa/kissansa/miehensä/vaimonsa ottaa, jos vaan pitää varansa eikä tuo tauteja mukanaan (ollaan kuultu semmostakin, että joku ukko olis joskus jostain idästä jonkun pöpön tuonu, mut ei sit tiedetä siitä sen enempää 😉). Ja seuraavaa me halutaan painottaa: ottakaa vaan se rescue, mutta ottakaa se vastuullisen järjestön kautta! Ja mistä sitten tietää, että järjestö on vastuullinen? Kysykää mammalta, iskä sanoo, että mamma on aina oikeessa ja että se tietää ihan kaikesta kaiken.