Opas ei ole mikään oikea ammatti. Vai onko sittenkin?

Olen pakkomielteinen matkailija (jonka mielestä paskempikin reissu aina kotiolot voittaa eikä mikään loma ole koskaan riittävän pitkä) ja aikanaan työskentelin vuosia matkaoppaana. Opasajoilta on ammennettavana tarina jos toinenkin. Aikanaan opaskavereiden kanssa leikiteltiin ajatuksella, että kirjoitettaisiin kirja kaikista hauskoista sattumuksista, kommelluksista ja tarinoista, joita töissä vastaan tuli. Ja niitähän tuli 🙂

Vaikka joku joskus onkin väittänyt, ettei opas ole oikea ammatti (siellähän ne vaan päivät pitkät aurinkoa ottavat ja sangriaa särpivät), voin vakuuttaa, että se on raskasta hommaa ja jos siinä työssä pärjää, pärjää ihan missä vaan. Opas saa toimia mm. lääkärin, psykologin, päihdetyöntekijän, sosiaalityöntekijän, lakimiehen, kasvitieteilijän ja monen muun ammatin edustajan roolissa. Työtunteja ei lasketa eikä palkka päätä huimaa. Mutta ne kokemukset, joita hommassa kertyy, voi pojat, semmoisia ei perusturisti koe!

Matkailijoiden odotukset ja vaatimukset saattavat olla joskus hyvinkin epärealistisia, ei esimerkiksi ymmärretä lainkaan, millaiseen matkakohteeseen on reissu varattu. Muistan erään kerran Thaimaan Khao Lakissa (ihana pieni ja rauhallinen rantakohde, viidakkokylä, josta tuli sittemmin surullisen kuuluisa kuolemanloukko tsunamissa -04) kun samana päivänä lomalle saapunut keski-ikäinen pariskunta soitti oppaiden päivystyspuhelimeen lähes hermoromahduksen partaalla, kun ”täällä on liskoja!” Ja niitä liskoja, niitä on jopa asuinbungalovissa sisällä! Että miten helvetissä matkailijoille voidaan tällaista kohdetta myydä ilman, että tästä varoitetaan myyntipalvelussa ja –katalogeissa? Tähän malliin herra vuodatti tuskaansa karmeasta lomakohteesta rouvan nyyhkiessä taustalla: ”…nyt on loma pilalla ja rentoutuminen kaukana, kun ei täältä kämpästä uskalla ulos astua ja sisälläkin pitää koko ajan vahtia, ettei liskot pääse valtaamaan alaa…” Että kun Suomessa rouva pelkää jo hysteerisenä sammakkoakin, niin mitäs kuule luulet, miten kauhun valtaama on rouva täällä, kaikkien näiden öttiäisten keskellä? Ja juu-u, myönnettävähän se näin oppaanakin oli, että öttiäisiä oli paljon. Oli liskoa jos jonkinmoista, sammakkoa, käärmettä, sirkkaa, isoja matoja, hämähäkkejä ja itikkaa, pörisevää, surisevaa ja inisevää. Ne kun kuuluvat eläimistöön ja kohdekuvauksessakin kyllä kerrotaan, että tämä on viidakkoa ja viidakon eläimistö on monipuolista. ”Mutta me luultiin rouvan kanssa, että se tarkoitti että on apinoita ja silleen, ei kukaan kertonut että liskoja!”. Kerroin heille, että ne liskot, joita on joka nurkka täynnä, ovat gekkoja. Ei auttanut vaikka kuinka lohdutin, että ne ovat ihan harmittomia kavereita ja että paikalliset pitävät niitä onnentuojina, mitä enemmän kämpässä on gekkoja, sitä onnellisempi talo ja perhe. Pariskunta kuitenkin kieltäytyi jäämästä keskelle tätä monimuotoista luontokokemusta ja vaativat saada siirron johonkin, jossa ötököitä ei olisi (”ja katsokaakin että jatkossa tämmöisesta kerrotaan jo matkaa varattaessa!”). Niinpä muuttivat he loppulomaksi Phuketin Karonille keskelle ”betoniviidakkoa”. Se siitä luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta.

Reissulaisilla tuntui joskus myös terve maalaisjärki jääneen Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Että kun ulkomaille lähdetään, jää aivot narikkaan kotomaahan ja oppaan apua tarvitaan mitä yksinkertaisimpiin päätöksiin ja asioihin (jotka kotomaassa hoituisivat aivan automaattisesti ja vasemmalla kädellä). Vai miltä kuulostaa keski-ikäisen kaiffarin soitto oppaan päivystyspuhelimeen pyhäiltana Kreetalla, aiheena se, että jääkaappi pitää outoa ääntä. Että kyllä oppaan pitää tälle asialle nyt jotain tehdä, eihän sitä tiedä josko se vaikka menee oikosulkuun yöllä ja syttyy palamaan. Minä sitten kyselemään, että mitäs toivoisit minun nyt asialle tekevän, kun kellokin on jo niin paljon (kymmenen) ja on pyhä eikä kukaan ennen huomista maanantai-aamua tee asialle mitään. No kyllä oppaan pitäisi osata jotain tehdä! Minä sitten heitin vastakysymyksen, että miten ratkaisisit ongelman kotona. Noh, ottaisin varmaan töpselin seinästä, sanoi kaiffari. No niin, mitä jos tekisit niin nytkin? Ahaa, aivan joo. Problem solved. Eikä siinä vielä kaikki, kuten mainosmies sanoisi. Sama kaiffari päätti vielä soittaa puolenyön aikaan uudemman kerran herättäen minut syvästä unesta. Ihan vaan halusi hän kertoa, että hän teki niin kuin puhe oli, otti töpselin pois seinästä. ”Ahaa, no kiitos, kiva kun soitit ja herätit ja kerroit.” Niin niin, mutta kun ei se outo ääni kuitenkaan loppunut siihenkään. Kun hänelle siinä sitten selvisikin, että siellä jääkaapin alla olikin joku ötökkä ja se ääni lähti siitä, pirun kovaääninen elukka olikin. Nyt on ötökkä vainaa ja ongelma poistunut. Että hyvää yötä vaan 🙂

Ja kielimuuri se vasta hauska juttu onkin! Siitä aiheesta voisi ammettaa loputtomuuksiin. Niinkuin silloin, kun vanhemmat rouvat olivat menneet kreetalaiseen ravintolaan aamupalalle ja tilanneet munakkaan. Selvällä suomen kielellä. Ja kun ei tarjoilijapoika ymmärtänyt, otettiin äänivarannot käyttöön, eli puhuttiin vähän kovempaa ja hitaampaa. Että kuule Jorgos, tuo meille MU-NA-KAS. Tässä vaiheessa poikaa ja muita kreikkalaisia paikallaolijoita alkoi niin julmetusti naurattaa. Ja tädit vaan jatkoivat jankkaamista, että MU-NA-KAS, siinä on käytetty MU-NI-A! Että ettekö te ulkomaan elävät nyt ymmärrä selkosuomea. Tässä vaiheessa tarjoilija ja koko työntekijäkaarti jo lähes kieriskelivät naurusta ulvoen pitkin lattioita. Mammat tulivat sitten aamuista insidenttiä päivittelemään oppaan hotellipäivystykseen. Jossa valistin rouvia, että nyt on rouvat kovin kovaäänisesti ja ihan selvällä kreikan kielellä tilanneet naisen sukupuolielintä. Mutta että jos seuraavana aamuna tekisi vieli sitä munakasta mieli, niin silloin voisi pyytää tuomaan ”omeletaa”.

Kulttuurierot olivat myös jatkuva huvituksen ja ärsytyksen aihe. Aasialaiskulttuureissa kun ei paikallinen voi kasvojenmenetyksen pelossa sinulle myöntää, että joku asia (mitä pyydät) ei onnistu tai hän ei ymmärrä mitä hänelle puhut. Hän vain nyökkäilee ja myöntelee ”jes sööl” (huolimatta siitä, mitä sukupuolta olet). Tämän sai tuta opaskollega joka meni Thaimaassa hotellin vastaanotosta tilaamaan hedelmäkoria asiakkailleen lähetettäväksi huoneeseen. Eli aina silloin tällöin VIP-asiakkaiden saapuessa kohteeseen, oppaat tilaavat heille tervetuliaisiksi hedelmäkorin huoneeseen odottamaan. Tällainen tehtävä oli langennut myös opaskollegalleni (kutsutaan häntä tässä vaikka Matiksi) ja näinollen pyysi hän respan tyttöä toimittamaan ”one fruitbasket to room 30, please!” Tyttö hymyili nätisti, pyysi kolleegaani odottamaan ja meni puhelimeen. Tyttö soitti ja soitti johonkin, ilman vastausta. Kollegani oletti, että tyttö yrittää tilata hedelmäkoria keittiöltä ja keittiöstä ei vastata. Kun tyttö aikansa oli soitellut tuloksetta, tuli hän kollegani luo hymyillen pahoittelevasti ja totesi: ” Ai äm soli mistel Matti, bat mistel Fluitbasket is not at his loom ät the moment!”

Takavuosina tuli telkkarista ”Matkaoppaat”- realitysarja. Se oli kertakaikkisen viihdyttävää katsottavaa. Eikä vähiten siksi, että jokainen opas tai joskus oppaana työskennellyt tunnisti sarjassa esitetyt tilanteet. Sarjaa seuranneet tutut ja kaverit kyselivätkin usein, että onko se oppaan homma oikeasti tuommoista ja onko noi jutut ihan oikeasti totta, mitä ao. sarjassa näytetään. Siihen ei voinut muuta kuin todeta, että voi kuulkaa, nuo stoorit ovat vielä pientä ja hyvin siloiteltua totuutta. Että uskokaa tai älkää, totuus on kuin onkin tarua ihmeellisempää 😉

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s